Energiaperhe 2017

Hyvinkääläinen perhe säästi sähkölaskussa yli tuhat euroa puolessa vuodessa - suurimmat energiasyöpöt ilmanvaihtokone ja lattialämmitys. 

 

Urheilupersoona Tommi Evilä, näyttelijä Jenni Kokander ja meteorologi Pekka Pouta tukivat kuutta perhettä pienentämään energiankulutustaan, oppimaan uusia fiksuja energiankäyttötapoja ja viestimään niitä eteenpäin. Vattenfallin Energiaperhe 2017 -kilpailun voittoon nousi hyvinkääläinen Heikkilän perhe, jonka sähkölasku pieneni yli puolella entisestä.


Vuoden 2017 Energiaperhe-kilpailun on voittanut hyvinkääläinen Heikkilän perhe. Johanna, Sami ja 3-vuotias Eero Heikkilä asuvat sadan neliön sähkölämmitteisessä omakotitalossa. He säästivät puolen vuoden aikana 56 prosenttia sähköä, eli yli tuhannen euron verran.


Perheen mentori, näyttelijä Jenni Kokander kertoo, että hän oli vakuuttunut Heikkilöiden voitosta jo luettuaan perheen kilpailuhakemuksen.”Hakemus oli täynnä motivaatiota ja kunnianhimoa. Sama motivaatio on näkynyt läpi kilpailun”, Kokander sanoo.


Heikkilän perhe oli kisassa mukana positiivisella asenteella. He kuvasivat kiireistä arkeaan rehellisesti. ”Kun valitsimme voittajia, aitous nousi esille. Heikkilät ovat kertoneet häpeilemättä energiapöljiäkin asioita, joita heillä oli lähtötilanteessa. He ovat olleet kisassa mukana perheenä, joka haluaa tehdä hyvää tulevaisuutta lapsille”, Kokander kuvailee.

 

Heikkilät jakoivat vinkkejä tehokkaasti eteenpäin


Energiaperhe-kilpailun raatiin kuuluva Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos kertoo, että kisa oli erittäin tiukka. ”Mikä tahansa perhe olisi voinut voittaa”, hän sanoo.


Lindroos antoi perheille vinkkejä, joilla he onnistuivat pienentämään energiankulutustaan. Heikkilöiden voittoon vaikutti se, miten hyvin ja selkeästi he kuvasivat säästökeinot, joita perhe jakoi muun muassa sosiaalisessa mediassa. ”Muiden oli helppo ottaa mallia niistä. Vinkit oli selitetty erinomaisesti”, Lindroos kertoo.


Heikkilät viestivät säästöistä myös luovilla tavoilla. Perhe kirjoitti muun muassa 20 energia-aiheista aamunavausta ja teki oman energiabiisin.

 

Suurimmat säästöt ilmanvaihtokoneesta


Heikkilän perheelle voitto tuli yllätyksenä. ”Teimme paljon töitä ja ajattelimme, että olemme ehkä kolmen parhaan joukossa. Siitä huolimatta voitto tuli todellisena yllätyksenä”, Sami Heikkilä kertoo.


Perheen suuret säästöt kertyivät, kun he sammuttivat ilmanvaihtokoneen lämmityksen, pienensivät varastotilan lämpöä sekä korvasivat lattialämmityksen ilmalämpöpumpulla ja takalla. Samalla myös mukavuus parani, kun liiasta lämmöstä päästiin eroon. ”Puuta on tehty moneksi vuodeksi eteenpäin”, Sami Heikkilä sanoo.


Heikkilöiden säästäminen ei lopu Energiaperhe-kilpailun päättymiseen. Johanna Heikkilä kertoo, että perhe jatkaa samaan tapaan eteenpäin. ”Elämämme on muuttunut pysyvästi.”

 

Vattenfallin Energiaperhe-kilpailu järjestettiin tänä vuonna kuudetta kertaa. Kuusi perhettä säästi puolen vuoden aikana yhteensä yli 35 000 kilowattituntia energiaa, eli yli 4 000 euroa. Kilpailun tuomareina toimivat mentorit sekä Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos. Yleisöäänestyksen voitti pöytyäläinen Haltsosen perhe.

 

Lue lisää Energiaperheestä (PDF) 

Lisätietoja:
Sirpa Aula
Viestintäpäällikkö
Vattenfall
puh. 040 518 5049
sirpa.aula@vattenfall.com


Vattenfall on yksi Suomen suurimmista valtakunnallisista sähkönmyyjistä. Vattenfall tarjoaa myös erilaisia energiafiksuja tuotteita sekä jakaa neuvoja ja tietoa energiatehokkaaseen elämään. Vattenfall edistää kestävää kehitystä yhdessä kuluttajien kanssa. www.vattenfall.fi

Kysy chatissa