Äänetöntä ja päästötöntä moottorikelkkailua

Saimme Vattenfallilla asiakkaaksemme suomalaisen Aurora Powertrains –yrityksen, joka on kehittänyt sähköllä toimivia moottorikelkkoja jo toistakymmentä vuotta. Yritys on palkittu kehitystyöstään sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Sähkömoottorikelkka mahdollistaa äänettömän ja päästöttömän luontoelämyksen.

Julkaistu 6 vuotta sitten kirjoittanut: Anu Sauramaa

Vesivoimaa läheltä

–  Valitsimme Aurora Powertrainsissa Vattenfallin sähkökumppaniksemme, koska Vattenfall pystyi tarjoamaan vesivoimaa. Halusimme löytää energiamuodon, joka olisi mahdollisimman lähellä tuotettua ja fossiilivapaata. Kestävä kehitys on meille tärkeässä roolissa sekä kelkkojen kehityksessä että niiden käytössä, toteaa Ari Karjalainen.

Ari Karjalainen kollegoineen alkoi tutkia jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Lapin ammattikorkeakoulussa kuinka Lapissa varsin yleisessä käytössä oleva kulkupeli, moottorikelkka, voisi olla päästötön. Tiimi lähti kehittämään sähkömoottorikelkkaa.

Kolme miestä poseeraavat yhdessä ulkona talvella

Kuvassa vasemmalta Aurora Powertrainsin safariopas Ossi Lehtonen, toimitusjohtaja Ari Karjalainen sekä safariopas Frode Rydningen. Molemmat oppaat ovat olleet yrityksen palveluksessa safaritoiminnan aloittamisesta lähtien, kaudelta 2018-19. Ski Tourilla he toimivat teknisinä avustajina kelkkojen käyttäjille sekä osallistuivat kilpailujen ja testiajojen järjestelyihin.

Kelkanvalmistuksesta safaritoimintaan

Aurora Powertrains -yritys perustettiin vuonna 2017. Yrityksen tarkoitus oli lähteä valmistamaan sähkömoottorikelkkoja myyntiin, mutta varsin pian kävi selväksi, että yksittäisen kelkan hinta muodostuu niin kalliiksi, ettei niiden tuotanto ole kannattavaa. Yritys päätti aloittaa kelkkasafarit Aurora Emotion -brändinimen alla. Safaritoiminta tarjoaa samalla mahdollisuuden kelkkojen testaamiseen todellisissa oloissa. Nykyisellään safaritoiminta täyttää talvikauden, noin neljä kuukautta. Kesällä kehitetään ja rakennetaan kelkkoja. Kelkkoja valmistetaan nyt jo myös myyntiin, niitä myydään laivueittain muillekin elämysmatkayrittäjille eri puolilla maailmaa.

Lumikelkkailija jäällä

Vattenfallin kumppanina Åressa

Sähkömoottorikelkka on ilmastoystävällinen. Yhdellä latauksella kelkalla voi ajaa noin 40 km matkan, hankalammassa maastossa noin 30 km. Aurora Powertrains oli tänä vuonna toista kertaa mukana Ski Tourilla Ruotsissa ja Norjassa Vattenfallin kumppanina. Sähkömoottorikelkoilla kuljetettiin hiihtäjät maalialueelta tunturista takaisin tunturin juurelle. Erityisesti Åressa päästiin hyödyntämään kelkkojen parasta ominaisuutta, jossa moottorijarrutuksen kautta kelkka lataa itse itsensä, kun sillä ajaa alamäkeen ja kyydissä on enemmän painoa kuin ylöspäin mennessä.

Sähkömoottorikelkoissa on ohjelmisto, jota voi säätää tilanteen mukaan. Vielä toistaiseksi kelkan ja ohjelmistopäivittäjän pitää olla samassa paikassa kelkan kanssa päivityshetkellä, mutta jatkossa kelkkojen päivitys onnistuu myös etänä. Jo nyt Åressa Ari Karjalainen pystyi seuraamaan kännykältään sekä Åressa että samaan aikaan Huippuvuorilla käytössä olevien kelkkojen suorituskykyä. Kerättyä dataa hyödynnetään kelkkojen tuotekehityksessä.

Äänetön ja ilmastoystävällinen sähkökelkka

Mikä tekee sähkömoottorikelkasta erityisen? Äänettömyys. Sähkömoottorikelkat mahdollistavat turistiryhmille ainutlaatuisen luontokokemuksen, koska kelkoista ei lähde ääntä. Ari Karjalainen kertoi, että usein safarin osallistujat eivät edes ymmärrä, että kelkat ovat jo käynnissä, kun he nousevat kelkan kyytiin, koska kelkka on äänetön. Polttomoottorien äänen lisäksi sähkömoottorikelkoista puuttuu pakokaasun haju, koska sähkömoottorikelkka on päästötön.

 

Palkittu yritys

Aurora Powertrains on palkittu arktisesta olosuhdeosaamisestaan vuonna 2018 Vuoden arktisena muotoiluyrityksenä. Kelkan suunnitellut tiimi voitti vuosina 2015 ja 2016 Yhdysvalloissa Clean Snowmobile Challenge -kilpailun. He olivat ainoa Pohjois-Amerikan ulkopuolelta kisaan osallistunut taho ja voittivat kisan heti ensikertalaisina.

Avara maisemakuva Åren lumisista maisemista, kuvassa näkyy valkeita kukkuloita ja metsää

Matkailuelinkeino on Lapille todella merkittävä, mutta samalla myös riski paikalliselle luonnolle. Ihmiset kuluttavat luontoa, varsinkin jos poikkeavat ohjatuilta reiteiltä eivätkä kanna vastuuta jätehuollosta.

Me Vattenfallilla olemme ylpeitä asiakkaittemme roolista ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä. Aurora Powertrains tekee merkittävää työtä ja toivomme, että yhteistyömme jatkuu pitkään.