Kosintojen paratiisi saaristossa – näin The Barö pienentää hiilijalanjälkeään
Ylellinen saaristohotelli The Barö tarjoaa ekologisen matkailuelämyksen, mukavuuksista tinkimättä. Vattenfallin sähkösopimus on olennainen osa hotellin vastuullisuustyötä.
The Barö -hotelli on harvinaisuus Etelä-Suomessa: se tarjoaa matkailijoille ekologisen luksuskokemuksen.
Kertoo The Barö -hotellin markkinointijohtaja ja toinen perustaja Netta Paavoseppä.
Inkoon Barösundissa sijaitseva hotelli avautui kesällä 2021, ja siitä on nopeasti tullut niin kotimaisten kuin ulkomaisten matkailijoiden suosikki. Parhaimmillaan asiakkaita on ollut jonossa jopa tuhat.
The Barö -hotelli koostuu 18 erillisrakennetusta hotellihuoneesta, joista aukeaa näkymä kauniiseen luontoon. Rantasaunan ja kokoustilojen lisäksi hotellilta löytyy fine dining -ravintola, jonka ruoka täyttää vaativankin kulinaristin vaatimukset.
- Haluamme tarjota maadoittavan kokemuksen ja hengähdystauon arjen keskellä. Meillä ei ole esimerkiksi televisioita huoneissa, vaan ikkuna luontoon. Huoneet on hyvin eristetty ja tumma värimaailma korostaa kokemusta olosta luonnon keskellä.
Rakentamista luontoa kunnioittaen
Netta Paavosepän puoliso, The Barö -hotellin toimitusjohtaja Jussi Paavoseppä, oli pitkään haaveillut ekologisen modulaarirakentamisen mahdollisuuksista esimerkiksi majoitusliiketoiminnan käytössä. Kiinteistökehittämisen parissa toiminut pariskunta halusi toteuttaa hotellin mahdollisimman ekologisella tavalla.
- Emme olleet hotellialalla ennen, mutta kun Inkoosta löytyi sopiva, majoitukselle kaavoitettu tontti, päätimme kokeilla majoitusliiketoimintaa. Rakentaminen alkoi marraskuussa 2020, ja ensimmäiset maksavat asiakkaat saapuivat 1.6.2021.
The Barö -hotellin rakennukset ovat modulaarirakennuksia, eli valmiiksi rakennettuja tiloja, jotka on kuljetettu kokonaisina paikalle. Paikallisuus ja mahdollisimman pienen jäljen jättäminen luontoon oli olennaista rakentaessa: hirretkin on kaadettu 100 kilometrin sisällä sahasta.
- Ensimmäiseksi teimme kulkusillat, jotta rakennusmiehet eivät rikkoisi luontoa ja maaperä pysyisi hyvänä. Modulaarirakennukset pystyttiin vain tuomaan ja nostamaan nosturilla paikalleen. Emme kaivaneet paljoa, ja mitään ei räjäytetty. Maarakennusaika kesti kokonaisuudessaan vain neljä kuukautta, Paavoseppä kertoo.
Ekologisuus on pyritty huomioimaan rakentamisen joka vaiheessa, aina materiaalivalinnoista talotekniikkaan.
- Jo rakennusaikana mietimme, miten olisimme mahdollisimman pian hiilineutraali. Koko talossa on automaatiojärjestelmä, ja säädettävyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Tiloja ei lämmitetä turhaan, vaan tyhjillään olevissa huoneissa pidetään yllä vain minimilämpöä, Paavoseppä listaa.
- Pyrimme tehokkuuteen ja täyteen digitaalisuuteen. Sisäänkirjautuminenkin hoituu sähköavaimella, ilman papereita.
Fossiilivapaa pörssisähkö auttaa säästämään
Sähkö on välttämättömyys korkeatasoiselle hotellitoiminnalle. Vattenfallin pörssisähkösopimus on ollut The Barö hotellin valinta alusta asti. Valintaan vaikuttivat vastuulliset, fossiilivapaat energialähteet ja Vattenfallin vastuullisuustyö, joka sopii yhteen hotellin arvojen kanssa.
Pörssisähkö antaa mahdollisuuksia säästää kuluissa ajoituksen avulla.
The Barö -hotelli pyrkii säästämään energiaa esimerkiksi panostamalla eristeisiin, käyttämällä energiatehokkaita valaisuratkaisuja ja suosimalla vettä säästäviä vesikalusteita sekä energiatehokkaita sähkölaitteita. Jätteiden käsittelyn ja kierrätyksen lisäksi hotelli on jopa rakentanut oman biologisen vedenpuhdistamon.
The Barö -hotelli pohtii myös keinoja lisätä energiaomavaraisuutta yhdessä Vattenfallin ja sähköautovalmistaja Polestarin kanssa.
- Aurinkopaneeleita olemme miettineet, mutta pystytuulivoimala voisi toimia meille paremmin. Tulevaisuudessa meitä kiinnostavat myös sähköautojen varaavat akut, joita on mahdollista käyttää kaksisuuntaisesti, Paavoseppä valottaa.
Kierrätystä, lähiruokaa ja kimppakyytejä
Ekologisuus on huomioitu The Barö -hotellissa joka käänteessä. Sisustuksessa suositaan suomalaisia valmistajia ja laadukkaita materiaaleja, jotka kestävät aikaa ja ovat kierrätettävissä. Kaikkea ei ole hankittu uutena: esimerkiksi ravintolan kierrätetyt tuolit ilahduttavat sekä silmää että luontoa.
Ravintolan raaka-aineet ovat peräisin mahdollisimman läheltä paikallisilta tai pieniltä ja vastuullisilta tuottajilta. Ruokahävikin välttämiseksi buffetteja ei The Barössä nähdä, ja raaka-aineista otetaan kaikki irti.
Esimerkiksi kurpitsan siemenet voidaan hyödyntää aamiaisgranolassa. Kokki käy toisinaan itsekin metsällä, ja meillä on myös oma kasvihuone esimerkiksi yrttejä varten. Punaista lihaa käytämme hyvin vähän, lähinnä riistaa talvikaudella tai paikallisten pientuottajien tuotteita. Inkoo on perunapaikkakunta, ja paikallisia perunoita pitäisi mainostaa enemmänkin!
Matkailualalla hiilijalanjälkeen vaikuttavat myös välilliset päästöt, joita syntyy esimerkiksi asiakkaiden matkustamisesta.
- Sijaintimme on hieman syrjässä, ja mitä kauempaa tulet, sen isompi hiilijalanjälki. Siihen olemme voineet vaikuttaa pyytämällä Inkoon kunnan avuksi. Julkisen liikenteen infrastruktuuria on parannettu, ja nyt tänne pääsee myös bussilla tai toisinaan vesitaksilla, Paavoseppä kertoo.
- Suosimme etätöitä mahdollisuuksien mukaan. Pyrimme palkkaamaan paikallista henkilökuntaa ja suosimaan kimppakyytejä.
Vastuullinen matkailu on tulevaisuutta
Vastuullisuuden merkitys korostuu matkailualalla yhä enemmän. The Baröllä on kansainvälisesti arvostettu Green Key -sertifikaatti, ja vastuullisuussertifiointi on ehtona myös Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -merkille. Myös Vattenfallin Energiamerkki kertoo asiakkaille yrityksen tekemistä valinnoista.
- Ekologisuuden lisäksi vastuullisuuteen kuuluu myös sosiaalinen vastuu, mikä tarkoittaa esimerkiksi paikallisuutta ja hyvää hallintotapaa. Olemme auki ympäri vuoden, jotta voimme tarjota työpaikkoja ja tuloja koko alueelle ja muillekin paikallisille toimijoille, Paavoseppä muistuttaa.
The Barö -hotellin tulevaisuus näyttää valoisalta. Asiakkaiden palaute on ollut hyvää, ja hiljattain Paavosepät avasivat toisenkin hotellin, The Torbyn, Fiskarsiin.
- Meillä on isot kasvutavoitteet näissä tiloissa, mutta myös muutama salahanke, Paavoseppä vihjaa.
Luksus mielletään helposti turhaksi tuhlaamiseksi, mutta Paavoseppä ajattelee toisin. Hän ei myöskään usko, että ekologisuus edellyttää mukavuuksista tinkimistä – vaivannäöllä, suunnittelulla ja vastuullisilla valinnoilla voi saada molemmat.
- Yleensähän luksus tarkoittaa laadukkaita materiaaleja ja kestäviä tuotteita, joilla on pitkä elinkaari. The Barö -hotelli edustaa kestävää luksusta. Se on ylellinen kokemus, johon kuuluvat parhaat mahdolliset ruuat ja tuotteet, jotka on tuotettu ja valittu kestävän kehityksen mukaisesti. Se on meille kalliimpaa, mutta uskon, että pitkällä tähtäimellä sen arvoista.
Näin The Barö on mukana hyvissä asioissa, joita ilmastolle on tapahtumassa:
- Käytössä Vattenfallin fossiilivapaa pörssisähkö.
- Ekologinen modulaarirakentaminen säästää luontoa alusta asti.
- Paikallisuus lähtökohtana: kaikki tuotteet ja materiaalit pyritään hankkimaan mahdollisimman läheltä.
- Energiatehokkuus ja säädeltävyys huomioitu talotekniikassa, sähkölaitteissa ja valaistuksessa.
- Oma vedenpuhdistamo ja veden säästäminen esimerkiksi oikeanlaisen vedenpaineen ja vesikalusteiden avulla.
- Ravintola välttää ruokahävikkiä kekseliäilläkin keinoilla. Lisäksi The Barö tarjoaa sesongin mukaista lähiruokaa.
- Panostus jätteiden kierrätykseen ja turhan muoviroskan vähentämiseen. Ei esimerkiksi yksittäispakattuja pesutuotteita.
- Laadukkaiden, kestävien ja kierrätettävien materiaalien suosiminen. Kierrätyshuonekalut.
- Kulkemisen päästöjen huomiointi: julkisen liikenteen infrastruktuurin mahdollistaminen ja henkilökunnan kimppakyydit.
- Selvityksessä mahdollisuudet tuottaa itse energiaa pystytuulivoimaloilla ja hyödyntämällä sähköautojen käänteisakkuja.
- Green Key -sertifikaatti ja Sustainable Travel Finland -merkki.