Onko sähköverkosta irtautuminen mahdollista?

Monia houkuttaa ajatus elää omavaraista elämää ja viedä elämäntapa niin pitkälle, että voi jopa irtautua sähköverkosta. Mutta onko se mahdollista nyky-yhteiskunnassa? Entä miltä tulevaisuus näyttää? Summasimme yhteen keskeisimmät näkökulmat off grid -ilmiöstä ja tämän hetken kiinnostavista tutkimusaiheista.

Julkaistu 2 vuotta sitten
Onko sähköverkosta irtautuminen mahdollista?

Yhä useammin kuulee puhuttavan ajatuksesta ryhtyä omavaraiseksi energiantuotannon suhteen. Off grid tarkoittaa, että ei ole riippuvainen sähköverkosta. Joitakin houkuttaa jopa vedensaannin ja ruokahuollon järjestäminen itsenäisesti. Toiset haaveilevat täysin omavaraisesta elämästä, kun taas toiset ryhtyvät niin sanotuiksi preppaajiksi ja varautuvat esimerkiksi luonnonkatastrofien ja sotien mahdollisuuteen. Preppaajat ovatkin valmistautuneet tilanteeseen, jossa sähköt saattavat olla poikki pitkän aikaan.

Sähköverkosta irtautuminen tarkoittaa, että kytkös sähköverkkoon puuttuu eikä sähkön ostaminen ole näin ollen mahdollista. Teknisesti sähköverkosta irtautuminen on mahdollista, ja Suomessakin on tiedossa muutamia kotitalouksia, jotka ovat investoineet energiaomavaraisuuteen ja irtautuneet sähköverkosta. Magnus Berg Vattenfallin tutkimus- ja kehitysyksiköstä toteaa kuitenkin, että se ei tällä hetkellä ole kannattavaa kaikille.

– Se on hyvin kallis ratkaisu, jos haluaa elää nykyaikaista elämää, jossa sähkö mahdollistaa muun muassa lämmityksen, television ja laajakaistan käytön, ruoanlaiton ja valaistuksen. Vaikka verkosta irtautuminen on teknisesti mahdollista, en usko kovinkaan monen olevan todellisuudessa kiinnostunut sen toteuttamisesta, Berg sanoo.

 

Lisää omavaraisuutta aurinkopaneeleilla

Omavaraisuuden lisääminen sähköntuotannon osalta on kuitenkin toinen asia, ja esimerkiksi kesämökeillä kaiken tarvittavan sähkön voi tuottaa aurinkopaneeleilla.

– Mikäli omavaraisuudella tarkoitetaan sitä, että vuosittain tuottaa yhtä paljon sähköä kuin kuluttaa, on sen saavuttaminen mahdollista. Yksinkertaisin tapa omavaraisuuden saavuttamiseksi on asentaa aurinkopaneelit. Yhteys sähköverkkoon kuitenkin yleensä vaaditaan, sillä itse tuotettua sähköä ei pysty aina samanaikaisesti kuluttamaan.

Berg selittääkin, että oman kulutuksen ylittävää sähköä pitää myydä takaisin sähköverkkoon esimerkiksi kesäkuukausina, ja vastaavasti talvisin sekä yöaikaan ostaa takaisin.

 

Mitä omavaraisuuden saavuttamiseksi on tehtävä?

– Mikäli haluat kasvattaa sähköön liittyvää omavaraisuuttasi vuositasolla, tarvitset sopivan kokoisen aurinkosähköjärjestelmän. Autamme suunnittelussa laskemalla kuinka monta aurinkopaneelia tarvitset, kuinka suuri pinta-ala katollasi on käytössä sekä mitä järjestelmä tulee maksamaan, Berg kertoo.

Hänen mukaansa on kuitenkin hyvä huomioida, että sähköä on edelleen ostettava verkosta ja myytävä sinne. Asiaan voi suhtautua ajattelemalla niin, että sähköyhtiö varastoi ylijäämäsähköä asiakkaan puolesta.

 

Oletko kiinnostunut aurinkopaneeleista?

Haluatko tietää, kuinka paljon voit tuottaa itse fossiilivapaata aurinkoenergiaa? Jätä meille yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä ja teemme tarjouksen tarpeisiisi sopivasta aurinkosähköjärjestelmästä.

Ota yhteyttä

 

Akut eivät sovellu sähkön pitkäaikaiseen varastointiin

Kuluttajien saatavilla on myös esimerkiksi aurinkosähköjärjestelmiin kytkettäviä akkuja, mutta niiden avulla sähköä ei voi varastoida pitkiä aikoja. Sähkön varastointi esimerkiksi kesästä talveen ei tällaisilla akkuratkaisuilla ole mahdollista.

Magnus Bergin mukaan sähkön varastointi pitkän aikaa on teknisesti monimutkaista ja kallista. Akut kehittyvät koko ajan, ja niiden hankkiminen muuttuu edullisemmaksi.

– Akkujen hankkiminen muuttuu kannattavammaksi, mutta ne eivät sovellu sähkön varastoimiseen pidemmiksi ajoiksi. Sähköverkosta irtautumiseen akku ei siis ole ratkaisu.

– Pohjoismaisessa ilmastossa sähköverkosta irtautuminen vaatisi nykyisten akkuratkaisujen sijaan muita menetelmiä energian varastoimiseksi. Esimerkkeinä mainittakoon vedyn varastointi ja polttokennot, jotka ovat kuitenkin erittäin kalliita ratkaisuja. Kehitteillä on myös muita energian varastointitekniikoita, esimerkiksi virtausakkujärjestelmiä.

Bergin mukaan tulevaisuutta ajatellen voi olla mahdollista, että sähköverkosta irtautuminen olisi realistista useammalle kotitaloudelle pidemmällä aikavälillä, mutta tuskin kuitenkaan seuraavien 10–15 vuoden aikana.

 

Tulevaisuuden trendit kiinnostavat

Milloin useammalla meistä on mahdollisuus olla omavarainen sähköntuotannon suhteen?

– Jo nyt yhä useammat kotitaloudet tuottavat itse suuren osan käyttämästään energiasta, ja tämä kehitys jatkuu tulevaisuudessakin. Omakotitalossa asuvien on nykyään taloudellisesti kannattavaa hankkia aurinkopaneelit, ja yhä useammat ymmärtävät, että aurinkosähköä tuottamalla voi tienata rahaa, Berg selittää.

Työskenteleekö Vattenfallin tutkimus- ja kehitysyksikkö off grid -ilmiön parissa?

– Haluamme ymmärtää ilmiötä, mutta se ei ole yksikkömme keskeisin tutkimusaihe. Tarkoituksemme on ymmärtää tulevia trendejä ja muutoksia, mielellään jo kymmenen vuotta ennen kuin ratkaisut ovat tulleet markkinoille. Uskomme tällä hetkellä niin kutsuttuihin mikroverkkoihin, ja keskitymmekin tutkimaan sitä, miten voimme työskennellä paikallisten energiavarastojen, joustavan kulutuksen ja älykkään energiankulutuksen parissa.