Kelluvat aurinkopaneelit säästävät tilaa
Miten toimitaan maissa, joissa on pulaa vapaasta maapinta-alasta, mutta aurinkoa kuitenkin riittäisi energian tuottamiseen? Niin kutsuttujen kelluvien aurinkovoimapuistojen rakentaminen on yksi ratkaisu ongelmaan. Tällaiseen ratkaisuun on päädytty muun muassa Alankomaissa.
Alankomaista on vaikeaa löytää vapaita maaneliöitä aurinkovoimapuistojen rakentamiseen. Vaihtoehto onkin sen sijaan rakentaa kelluvia aurinkovoimapuistoja esimerkiksi hiekan ja soran louhinnan yhteydessä muodostuneisiin lampiin ja vesialtaisiin. Vesi jäähdyttää aurinkopaneeleja luonnollisesti, mikä tekee niistä tehokkaampia maalla oleviin paneeleihin verrattuina.
Kelluvien aurinkopaneelien saari
Alankomaiden Gelderlandin maakunnassa sijaitsevassa Netterdenin kylässä, jossa hiekkaa ja soraa on louhittu jo 25 vuoden ajan, on sähköinen hiekkapumppu. Pumppuun ja siihen liittyvien lajittelu- ja käsittelylaitteiden käyttöön kuluu vuosittain noin 2,5 miljoonaa kilowattituntia energiaa.
Vuosien aikana louhinta on muodostanut patoaltaan, jolle on nyt rakennettu kelluvilla aurinkopaneeleilla varustettu saari. Vattenfall vastasi pääurakoitsijana kelluvan aurinkovoimapuiston rakentamisesta, Netterden puolestaan projektin kustannuksista.
Aurinkovoimapuisto kattaa puolet sähkötarpeesta
Puisto tuottaa sähkötehoa 1,2 megawattia, joka kattaa puolet koko laitoksen sähköntarpeesta. Tärkein syy hankkeen käynnistämiseen oli Netterdenin visio sosiaalisesti vastuullisesta liiketoiminnasta, ja uusiutuva sähkö on sen luonnollinen osa.
Yhä useampi kotitalous hankkii aurinkopaneeleja
Tällä hetkellä vain pienessä osassa suomalaiskoteja on aurinkosähköjärjestelmä. Kehitys on kuitenkin nopeaa, ja aurinkopaneelien osuus todennäköisesti moninkertaistuu lähivuosina. Energiateollisuuden vuosittainen tutkimus osoittaa, että selvä enemmistö suomalaisista haluaisi enemmän aurinkoenergiaa. Peräti 89 prosenttia vuoden 2021 kyselyyn osallistuneista kertoi haluavansa lisää aurinkoenergiaa.
Tutustu aurinkopaneeleihin
Oletko kiinnostunut hankkimaan talosi katolle aurinkopaneelit? Ota yhteyttä ja kerro kiinnostuksestasi, niin olemme sinuun yhteydessä ja kerromme lisää.
Täytä yhteydenottolomake