Miten suomalainen energiankäyttäjä vertautuu muihin eurooppalaisiin? 

Julkaistu 2 vuotta sitten
Kuva eurooppalaisesta asuinalueesta

Euroopan maissa suhtaudutaan vaihtelevasti energiaan ja sen säästämiseen. Maiden energiajärjestelmät myös eroavat toisistaan esimerkiksi kaasun merkityksen ja rakennuskannan energiatehokkuuden osalta. Yhdistäviäkin tekijöitä löytyy: energiakriisin aikaan kaikissa maissa tehtiin nopeasti sähkötukia kansalaisille. 

Vattenfall on nyt kolmatta kertaa teettänyt Suomessa, Saksassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Ruotsissa sähkön säästöön ja sähköasenteisiin liittyvän Energy Saving Barometer  -kyselytutkimuksen. Ensimmäinen kysely tehtiin vuoden 2023 tammikuussa, toinen toukokuussa ja kolmas loka-marraskuun vaihteessa. Niistä selviää, minkälaisia eroja maiden välillä on ja miten mielipiteet ovat vuoden aikana muuttuneet. 

 

Suomessa pörssisähkö kiinnostaa ja omavaraisuus korostuu 

Suomalaisista 30 % sanoo ottavansa mieluiten pörssihintaisen sähkösopimuksen. Pörssisopimusten tunnettuus on myös todella korkealla. Jopa 58 % suomalaisvastaajista kertoo mukauttaneensa käytöstään muuttuvien hintojen mukaan. Vastausten perusteella voisi päätellä, että Suomessa valmius kulutusjoustoon on korkealla. 

Suomessa korostuu myös maan omavaraisuuden tukeminen – jopa 76 % nimeää sen tärkeäksi syyksi sähkönsäästöön uusimmassa kyselyssä. Saksassa, jonka energiariippuvuus Venäjästä on aiemmin ollut voimakasta, vain 62 % pitää omavaraisuutta olennaisena motivaattorina. 

Omavaraisuuteen ei kuitenkaan tähdätä olemalla innokkaita sähkönsäästäjiä. Suomalaiset vastaajat ovat keskimääräisesti valmiita pieniin säästötoimiin, kuten valojen sammuttamiseen, mutta kodin mukavuuteen merkittävästi vaikuttavat säästöt innostavat vähemmän kuin muualla Euroopassa. Noin puolet suomalaisista on alentanut kodin huonelämpötilaa, kun taas saksalaisista jopa 80 % on tehnyt niin. Kodin lämmitysmuoto on varmasti yksi eron oleellinen selittäjä. Aktiivisimmat suomalaiset sähkönsäästäjät löytyvät 51 - 65 -vuotiaista. 

Kuvaaja suomalaisten toivomista sopimuksista
Kuva: Suomalaisten suosimat sähkösopimusmuodot, loka-marraskuun 2023 kysely 

Missä sähkötuet onnistuivat parhaiten? 

Oikeastaan yhdessäkään maassa tukien toteutukseen ei oltu erityisen tyytyväisiä, mutta parhaan sijan sai Alankomaat. Siellä tukitoimet ovat vastaajien mielestä olleet helpoiten ymmärrettäviä ja riittäviä. Tukien reiluuden kanssa Alankomaat ja Suomi pitivät vielä toukokuussa jaettua ykkössijaa.  

Toukokuussa 2023 jopa 70 % suomalaisista sanoi saaneensa tukea sähkölaskuun, mutta syksyn 2024 kyselyssä määrä oli laskenut 10 prosenttiyksiköllä. Kenties sähkön arvonlisäveron väliaikainen laskeminen ei ole jäänyt mieleen sähkötukena. 

Valtion tuet
Kuva: Mielipiteet valtion energiatuista maittain, loka-marraskuun 2023 kysely 

Pohjoisessakin halutaan aurinkopaneelit katolle 

Suomalaiset ja ruotsalaiset harkitsevat nyt aurinkopaneeleita. Vaikka vain pieni osa on hankkinut aurinkopaneelit, on niiden hankinta jopa 60 % vastaajista pohdinnassa. Pohjoinen tai eteläinen sijainti ei tunnu olevan suuri selittäjä aurinkopaneeli-innostuksen takana, sillä eteläisimmässä vastaajamaassa Ranskassa vain 13 % on sellaiset hankkinut. Alankomaissa paneelit löytyvät jo 59 %:n katolta. 

Sähköautojen suhteen Suomessa kiinnostus on sitten toukokuun jopa alentunut, ainoana maana vertailussa. Silti edelleen lähes puolet suomalaisista sanoo harkitsevansa sähköauton hankkimista, ja 8 % on sen jo hankkinutkin. Muissa maissa sähköauto löytyy jo joka kymmenenneltä vastaajalta. 

Aurinkopaneelien hankinta
Aurinkopaneelien hankinta

Kyselyt on toteuttanut Statista yli 18-vuotiaille vastaajille, joita oli joka otannassa n. 1000 henkeä per tutkittu maa. Otannat vastasivat maiden jakaumaa iän, sukupuolen ja maantieteellisen sijainnin suhteen.