Sähkömarkkinakatsaus 3/2023 - Sähkön hinnan odotetaan vaihtelevan suuresti vuonna 2023
Sähkön hinnan odotetaan vaihtelevan suuresti vuonna 2023. Muun muassa sää, Pohjoismaiden vesivarastot ja Euroopan ilmapiiriä kiristävä sota Ukrainassa tulevat määräämään vuoden 2023 lopullista hintakuvaa.
Vuoden 2023 sähkön hintakehitystä on mahdotonta ennustaa, mutta voidaan todeta, että hinnat tulevat vaihtelemaan paljon tänäkin vuonna. On todennäköistä, että tulemme näkemään suuria tuntihintojen vaihteluita pörssissä – sekä vuorokauden sisällä että vuorokausien välillä.
Tässä epävarmassa tilanteessa on mahdotonta antaa kuluttajille suosituksia siitä, mikä sähkösopimus olisi nyt paras valinta. Viime ajat ovat osoittaneet, että markkinoiden tilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti.
LNG-kaasun saatavuus
Johdannaismarkkinoiden hintoihin tulee edelleen vaikuttamaan erityisesti Euroopan energian saatavuus ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Loppuvuoden hintakehitykseen vaikuttaa esimerkiksi Euroopan varastoissa oleva kaasun määrä talven jälkeen ja miten kaasuvarastoja saadaan täytettyä loppuvuonna seuraavaa talvea varten.
Eurooppa etsii korvaajaa ennen Venäjältä tuodulle kaasulle. Kaasutarvetta on paikattu LNG-kaasutoimituksilla. Ratkaisevaa tulee olemaan, kuinka aktiivisia Kiina ja muut Aasian maat tulevat olemaan globaaleilla LNG-markkinoilla, sillä LNG-kaasua on tarjolla rajoitetusti ja kysynnän kasvu voi nostaa sen hintaa.
Ydinvoima puhuttaa Keski-Euroopassa
Myös Euroopassa vallitseva kuivuus voi osoittautua ongelmalliseksi varsinkin Ranskassa, jossa on vesivoimatuotannon lisäksi paljon ydinvoimatuotantoa. Ydinvoimaloiden käyttökapasiteetit ovat olleet jo useamman vuoden hyvin alhaisella tasolla, mikä on vaikuttanut suoraan Euroopan sähkön hintoihin.
Myös Saksassa ydinvoima puhuttaa, kun keväällä Saksa sulkee viimeisiä ydinvoimalaitoksiaan. Tällä voi olla suuri vaikutus tuleviin sähkön hintoihin myös Pohjoismaissa. Saksassa ydinvoiman sähköntuotantoa on korvattava muilla tuotantomuodoilla, kuten hiili- tai kaasuvoimalla. On mahdollista, että Saksaan joudutaan siirtämään sähköä Pohjoismaista, joka taas nostaa sähkön hintaa Pohjoismaiden markkinoilla.
Hintataso johdannaismarkkinoilla
Johdannaismarkkinoilla hinnat ovat tulleet alas loppuvuoden hintatasosta, mutta hinnat ovat edelleen korkeammalla tasolla.
Alla olevassa kuvaajassa esitetään tulevia futuurihintoja. Kuvaaja kertoo tämän hetken ennusteen tulevaisuuden hinnoista, joilla nyt tehdään kauppaa johdannaismarkkinoilla. Kuvaajasta näkyy, että tämän hetken tietojen mukaan hinnat tulevat vuonna 2023 olemaan korkeammalla tasolla kuin edellisinä vuosina. Kun sähkön hankintahinnat määräaikaisille sopimuksille ovat tällä tasolla, ei ole todennäköistä, että 5-7 snt/kWh hintoja tullaan näkemään määräaikaisissa sopimuksissa ainakaan lähikuukausina.
Sähkösopimus kannattaa valita oman tilanteen mukaan
Hintataso määräaikaisissa sopimuksissa tullee siis pysymään korkeampana aiempiin vuosiin verrattuna eikä hintatason muutosta voida ennustaa. Tästä syystä on mahdotonta antaa suosituksia siitä, milloin matalaa, kiinteää hintaa tavoittelevan kuluttajan olisi paras ajankohta tehdä määräaikainen sähkösopimus. Kiinteähintaisilla sopimuksilla sähkön hinta on aina paremmin ennakoitavissa, ja siksi hintatilanteesta riippumatta tämä sopimustyyppi on osalle ihmisistä sopivin – etenkin, jos ei halua seurata sähkön hintakehitystä päivittäin.
Tuntisähkösopimus, eli spot-sopimus, taas sopii parhaiten niille, jotka haluavat hyötyä myös markkinoiden halvimmista vuorokauden tunneista ajoittamalla sähkönkulutustaan niille. Pörssihintoihin voi vaikuttaa suoraan esimerkiksi vesitilanne, ydinvoimaloiden käyttöasteet, sää, Saksan sähkönhintakehitys ja sähkönsiirrot Euroopan maiden välillä. Viime vuosi on osoittanut, että hintatilanne pörssissä voi muuttua hyvinkin nopeasti ja siksi tuntisähköasiakkaan on hyvä pysyä tilanteen tasalla.