Sähkömarkkinakatsaus 7 2020 - Talouden elpyminen näkyy sähkön hinnan pienenä nousuna
Sähkönhinnat ovat edelleen edulliset Pohjoismaissa, vaikkakin jo pienessä nousussa koronaepidemian laantumisen myötä.
Sähkön pörssihinnat ovat viimeisten kahden kuukauden aikana olleet huomattavan alhaisella tasolla. Lämpimän alkuvuoden jälkeen sää on jatkunut koko alkukesän lämpimänä ja sateitakin on saatu lähes normaalisti. Tosin viime viikkoina vain 48 % normaalista. Pohjoisessa sulava lumi on tasaisesti täyttänyt vesivoimaloiden altaita kevään ja alkukesän aikana. Vesialtaat täyttyvät edelleen Pohjois-Norjassa tuntureilta sulavasta lumesta, joten vesitilanne on edelleen erittäin hyvä, eikä sen odoteta huononevan lähiviikkojen aikana.
Ydinvoimaloiden vuosihuollot lisäävät vesivoiman kysyntää kesän aikana
Hydrologinen tase on tällä hetkellä + 13 TWh yli normaalin. Sen ei odoteta juurikaan heikentyvän, vaikka vesivoimatuotantoa käytetään kesän aikana poikkeuksellisen paljon. Vesivoiman runsas käyttö johtuu joidenkin ydinvoimaloiden toiminnassa olleista pienistä ongelmista. Lisäksi ydinvoimaloiden vuosihuollot jatkuvat koko kesän ajan. Suomessa sähkön spot-hinta on ollut jonkun verran systeemihintaa korkeampi, noin 20 €/MWh, systeemihinnan ollessa vähän alle 4 €/MWh alkukesän aikana. Olemme siitä huolimatta saaneet nauttia huomattavan edullisista spot-hinnoista myös täällä Suomessa. Suomen ja Ruotsin aluehinnat verrattuna systeemihintoihin ja Norjan hintoihin ovat olleet kalliimpia, koska ydinvoiman saatavuus on ollut Suomessa ja Ruotsissa heikkoa. Myös tuulituotanto, varsinkin Ruotsissa, on ollut normaalia matalampaa.
Ydinvoimaloiden käyttökapasiteetista vain noin 50 - 60 % on ollut käytössä kevään ja alkukesän aikana. Vuosihuollot jatkuvat myös Suomessa kesällä. Loviisa 2 huolletaan elokuun aikana ja Loviisa 1:n huolto ajoittuu elokuun lopusta lokakuun puoleen väliin. Olkiluodon molemmat ydinvoimalat on huollettu jo alkukesällä.
Maailmantalouden normalisoituminen nostaa hiljalleen sähkön hintaa
Koronapandemian laantuessa on sähkön hinta pörssissä alkanut hiljalleen nousta. Tämä näkyy esimerkiksi tulevien määräaikaisten sähkösopimusten hinnoissa, sillä hintojen nousu vaikuttaa vuosituotteisiin, joita sähkönmyyjät ostavat sopimuksia varten. Polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnat ovat olleet myös nousussa. Vähitellen maailman talous alkaa elpyä, mutta menee kuitenkin todennäköisesti muutama vuosi ennen kuin Eurooppa palaa koronan vaikutuksista niin sanotulle normaalitasolle. Polttoaineiden ja raaka-aineiden kysyntä on tällä hetkellä nousussa. Jotta maailmantalous palaisi normaalille tasolle, edellyttää se, ettei toista isompaa virusaaltoa ei tule, suunnitellut elvytykset Euroopassa onnistuvat, tuotantorattaat saadaan pyörimään ja talousnäkymät parantuvat loppukesän ja syksyn aikana. Myös rajojen avautumisilla ja lisääntyvällä matkustamisella on iso merkitys.
Aurinkokapasiteetti kasvaa huimaa vauhtia
Uusiutuvien tuotantomuotojen puolelle kuuluu hyvää. Aurinkokapasiteetti jatkoi kasvuaan vuoden 2019 aikana. Vuosikasvu oli huimat 64 %, noin 77 MW. Aurinkosähkön osuus sähkön pientuotannosta on jo nyt noin 71 %. Sähkön pientuotanto vastaa alle kahta prosenttia Suomen sähkön kokonaistuotannosta, energiaviraston asiantuntija Henri Hämäläisen mukaan.
Lue vinkit – millainen sopimus juuri nyt kannattaa valita?
Seuraavien tulevien kuukausien aikana sähkönkuluttaja päässee edelleen nauttimaan halvoista sähkön hinnoista. Kannattaa aina suosia fossiilivapaata sähköä. Vattenfallin asiakkaana varmistut siitä, että saat aina ilmastoystävällistä sähköä ilman lisähintaa.
- Mikäli on tarkan-euron-ihminen ja haluaa nauttia halvoista tuntihinnoista, varteenotettavin sopimus on spot eli Vattenfallin Tuntisähkö Mix. Jos Spot-sopimus ei ole vielä entuudestaan tuttu tuote, kannattaa katsoa alla oleva lyhyt video.
- Jos taas ei halua seurata jatkuvasti markkinahintoja ja haluaa helpon ja turvallisen sopimuksen, jossa hinta pysyy samana 2 vuoden aikana, kannattaa tehdä määräaikainen sopimus. Määräaikaisten hinnat ovat vielä tällä hetkellä alhaisella tasolla, vaikkakin hieman nousussa, joten nyt on hyvä ajankohta kiinnittää hinta 24 kuukaudeksi.