Valoa jouluun - kuinka paljon sähköä jouluvalot kuluttavat?
Joulu on valojen ja tunnelmoinnin aikaa. Vattenfallin ilmastovalmentaja Lasse Ejeklint kertoo, kuinka paljon sähköä jouluvalot kuluttavat, ja minkälaiset jouluvalot ovat energiatehokkaimpia. Pääset tutustumaan myös jouluvalojen historiaan.
Ensimmäiset jouluvalot
Thomas Edison loi maailman ensimmäisen jouluvalaistuksen. Hän ripusti jouluvalot laboratorionsa ulkopuolelle Menlo Parkissa, New Jerseyssä joulukuussa 1880.
Suomessa ensimmäinen sähkövalo syttyi jo vuonna 1882 Tampereella, ja 1920-luvulla lähes joka kaupungissa oli sähkölaitos. Sähkövalot ovat muuttaneet elämäämme, emmekä ole enää riippuvaisia luonnonvalosta.
Tervetuloa LED-valo
Edisonin hehkulampun heikkoutena on, että vain viisi prosenttia sähköstä muuttuu valoksi, loput muuttuu lämmöksi. EU:n päätöksestä hehkulamput ovat siirtyneet historiaan, ja olemme saaneet hehkulamppujen tilalle energiatehokkaampia ja pitkäikäisemmillä lamppuja.
LED- ja muihin energiatehokkaisiin lamppuihin siirtyminen vähentää sähkönkulutusta jopa 90 prosenttia.
- Varmista siis, että jouluvaloissasi on LED-lamppuja, sanoo Lasse Ejeklint, Vattenfallin ilmastovalmentaja.
- Tarvitsemme valoa pimeän vuodenajan aikana, ja LED-valojen ansiosta voimme käyttää jouluvaloja hyvällä omallatunnolla. Keinotekoinen valo ei sinänsä korvaa päivänvaloa, mutta tunnelmalliset valot saavat meidät tuntemaan olomme paremmaksi, Ejeklint jatkaa.
Kuinka paljon jouluvalojen käyttö maksaa?
Koristeltu kuusi ilahduttaa ja tuo ripauksen metsän tuoksua kotiin. Kannattaa suosia kuusessakin LED-valoja, sillä LED-valot ovat energiatehokkaita.
- LED-valoilla minimoit sähkönkulutuksen. Vielä parempi, jos olet valinnut fossiilittoman sähkön sähkönmyyjältäsi, Lasse Ejeklint toteaa.
Jouluvalojen energiankulutus
- Jos kuusi on valaistu vuorokauden ympäri, valaistus maksaa vain 1,5 senttiä päivässä.
- Jos piristät kotiasi joulukuusella, kolmella sähkökynttiläjalalla, valonauhalla ja tähdellä, ne käyttävät tunnissa yhteensä 0,026 kWh. Jos sähkön arvioitu kokonaishinta on 12 snt/kWh (sisältäen verot, sähkönsiirron ja sähkön), jouluvalojen käyttö maksaa noin 0,312 senttiä.
- Kun sytytät valot ensimmäisenä adventtipäivänä, ja annat niiden palaa 12 tuntia päivässä Nuutinpäivään asti (13.1.), sähkönkulutus on yhteensä 13 kWh ja maksaa noin 1,56 €.
Kuusi kiertoon
Kun joulu on ohi, pakkaamme tähdet ja muut koristeet odottamaan seuraavaa vuotta. Mutta mitä tehdä joulukuuselle?
- Joulukuusesta on suurin hyöty, jos se poltetaan ja muutetaan lämmöksi ja sähköksi kaukolämpölaitoksessa. Kaukolämpölaitoksessa poltetun normaalikokoisen joulukuusen energia riittää noin viiteen lämpimään suihkuun, Lasse Ejeklint kertoo.
Ennen kuin otat jouluvalaistuksen käyttöön,
tarkasta nämä:
- Tarkista, että ulkona käyttämäsi sähkölaitteet ovat hyväksyttyjä. Niillä pitää olla CE-merkintä ja IP-luokan on oltava vähintään 44. CE-merkintä tarkoittaa, että valmistaja täyttää olennaiset terveys- ja turvallisuusvaatimukset. IP-merkintä osoittaa, kuinka paljon pölyä ja vettä tuote sietää.
- Kaikkien ulkona käytettävien sähkölaitteiden, valaisimet mukaan lukien, on kestettävä kosteutta, sadetta, kylmää ja pölyä.
- Jos sähkölaitteiden johdot ovat murtuneita, värjäytyneitä tai muuten vahingoittuneita, vaihda ne silloin uusiin, ja vie vanhat kierrätykseen.
- Kaikkien ulkona olevien sähköpistorasioiden on oltava maadoitettuja ja vikavirtasuojakytkettyjä. Testaa vikavirtasuojakytkin vähintään kaksi kertaa vuodessa painamalla testipainiketta. Jos kytkin on yli 25 vuotta vanha, se on syytä vaihtaa.