Moni suomalainen ”ylilämmittää” kotiaan – näin hyödyt jo asteen laskusta

Jos huonelämpötilaa laskee kotona yhdelläkin asteella, lämmön tarve madaltuu keskimäärin viisi prosenttia. Pieni muutos voi siis näkyä suoraan sähkölaskussa.

Julkaistu 4 vuotta sitten
Moni suomalainen ”ylilämmittää” kotiaan – näin hyödyt jo asteen laskusta

Moni suomalainen viihtyy kotonaan yllättävänkin korkeassa huonelämpötilassa kenties tietämättä, että pienelläkin lämmön säädöllä voisi saavuttaa säästöjä. Näin kertoo Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskuksen professori Eva Heiskanen, jonka mukaan useissa kodeissa esiintyy niin kutsuttua ylilämmitystä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tutkimuksen mukaan suomalaisissa kerrostaloasunnoissa on yli 23 asteen lämpötila 40 prosenttia lämmityskauden ajasta.

Valtion kestävän kehityksen yhtiö Motivan mukaan oleskelutiloihin sopiva lämpötila olisi kuitenkin noin 20-22 asteen vaiheilla.

Tätäkin pienempi lämpötila riittäisi erityisesti makuuhuoneissa, joissa suositeltava huonelämpötila on pari astetta matalampi. Erityisesti asunto-osakeyhtiöiden asukkaat pitävät kotonaan korkeita huonelämpötiloja muun muassa siksi, ettei lämmityskustannusten määrä näy suoraan heidän asumiskuluissaan.

Jos patteriverkostoa ei ole kunnolla säädetty, saattaa sekin Heiskasen mukaan vaikuttaa korkeisiin lämpötiloihin. Jotkut asukkaat myös valittavat taloyhtiölle kotinsa kylmyydestä.

- Kenenkään ei haluta palelevan, joten kylmyydestä valittaville ihmisille laitetaan kuumaa. Samalla koko taloyhtiön lämpötilat voivat nousta. 

Eniten asumisen energiankulutuksesta muodostuu huoneistojen sekä käyttöveden lämmityksestä. Heiskasen mukaan olisi tärkeää pitää mielessä ympäristö sekä huolehtia kohtuullisesta energiankulutuksesta.

- Asuminen muodostaa noin neljäsosan hiilidioksidipäästöistämme, hän korostaa.

Huonelämpötilaa kannattaisi Heiskasen mukaan madaltaa myös talouden vuoksi.

Erityisen selkeästi kodin lämmityskustannukset näkyvät omakotitaloissa, joiden asukkaat maksavat siitä kulutuksensa mukaan. Kun lämmityksen hinta näkyy konkreettisesti sähkölaskussa, motivaatio termostaatin matalammaksi säätämiseen on todennäköisesti suurempi.

Joissain asunnoissa on myös mahdollista säätää huoneiden lämpötilaa erikseen tai kääntää lämmöt täysin pois siksi aikaa, kun huone ei ole käytössä. Erityisesti sähköpattereilla lämpenevissä huoneissa lämpötilan voi kääntää melko huoletta pois tai pienemmälle, sillä päälle laitettaessa patteri lämmittää nopeasti huoneen takaisin haluttuun lämpötilaan.

- Maailmalla on tyypillisempää, että eri huoneissa on eri lämpötilat. Suomessa sitä harrastavat lähinnä omakotitaloasujat, mutta muillakin voisi olla mallista opittavaa, Heiskanen sanoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että kosteusasiantuntijoiden mukaan huonelämpöä ei saisi päästää laskemaan alle 17-18 asteen kosteuden tiivistymisen välttämiseksi.

Asunto-osakeyhtiöiden asukkaat maksavat hekin lämmityksestä, vaikka laskua ei suoraan kotiin kannetakaan. Kulut näkyvät sen sijaan yhtiövastikkeessa määrässä, ja voivat nostaa sitä lähes huomaamatta. Tutkimusten mukaan erityisesti suurten kerrostaloyhtiöiden asukkaat eivät itse ymmärrä vastikkeen määrän sekä lämmityskäytäntöjensä suhdetta, vastikkeessa kun ei tyypillisesti eritellä lämmityksen osuutta.

Yhdenkin lämpöasteen laskulla voi olla positiivisia vaikutuksia talouteen, lämmitysmuodosta riippuen.

Heiskasen mukaan lämmön madaltamisesta hyötyvät eniten suoraa sähkölämmitystä kotonaan käyttävät, joilla säätö näkyy suoran energian sekä sähkönsiirron energian kulutukseen perustuvissa osuuksissa.

- Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että yhden asteen lasku vähentää lämmön tarvetta 5 prosentilla, hän sanoo.

Kukapa kuitenkaan haluaisi värjötellä kotonaan kylmyydessä - eikä tarvitsekaan. Mikäli koti tuntuu viileältä, kannattaa ensin yrittää parantaa lämmön tunnetta muilla toimilla.

Ikkunoiden ja ovien tehokas eristäminen sekä kaihtimien hankkiminen voivat esimerkiksi vähentää epämukavaa vetoisuuden tunnetta asunnoissa. Kun vetoisuus on vähemmällä, ei kotikaan enää tunnu niin viileältä, ja huonelämpötilan pientä laskua ei välttämättä edes huomaa.

Talouden lisäksi asteen tai pari viileämpi huoneilma voi olla hyväksi myös terveydelle. Vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan viileämmällä huoneilmalla esimerkiksi on aineenvaihduntaa vilkastuttavia vaikutuksia.

Ja kertoohan vanha viisauskin, että viileissä makuuhuoneissa nukutaan makeammat yöunet.

Haluatko säästää sähkössä? Ota mallia näistä perheistä

Vinkkejä lämmityksen, valaistuksen ja kodinkoneiden käyttämän sähkön säästämiseen