Ihastuitko vanhaan valaisimeen? Lue tämä ensin
Kierrättäminen on trendikästä ja vintagevalaisimet kauniita. Vanhojen valaisimien kanssa on syytä kuitenkin olla varovainen, muistuttaa asiantuntija.
Tiedostava kuluttaja on jo pitkään valinnut mieluummin käytettyä uuden sijaan. Retroilu on myös trendikästä, ja esimerkiksi kauniita vintagevalaisimia poimitaan osaksi kodin sisustusta jopa roskalavoilta. Elämää nähneiden valaisimien kanssa kannattaa kuitenkin käyttää malttia. Asiantuntijan vinkeillä otat vanhan valaisimen käyttöön turvallisesti.
Tutki valaisimen kunto
Löytyi vintagevalaisin sitten mummolan vintiltä, sosiaalisen median kierrätysryhmästä tai roskakatoksesta, ennen sen kotiin viemistä kannattaa pitää silmänsä auki.
“Tarkastele valaisinta pintapuolisesti: onko johto rispaantunut tai onko siinä taittuneita kohtia, ovatko pistotulpan tapit ehjät, puuttuuko valaisimesta osia”, ylitarkastaja Seppo Niemi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesista neuvoo.
Jos vähänkään epäilee omaa arviointikykyään, valaisin on hyvä tarkistuttaa ja tarvittaessa korjauttaa asiantuntijalla.
Huollata valaisin ammattilaisella
Sähkölaitteiden huoltoliikkeet tarjoavat valaisinten kuntotarkastusta pientä korvausta vastaan. Myös johdon vaihtaminen ja muut korjatustyöt onnistuvat ammattilaisen pakeilla turvallisesti.
“Vaikka vanha valaisin olisi täyttänyt vaatimukset omana aikanaan, sen turvallisuus ei välttämättä vastaa nykypäivän standardeja”, huomauttaa Niemi.
Vanhat valaisimet ovat yleensä sähköiskun suojaamiselta kannalta vain peruseristettyjä. Tällaisten valaisimien pyöreä pistotulppa sovi uusien asuntojen suojakoskettimella varustettuihin pistorasioihin ja on pakkokin vaihdattaa uuteen.
Katkaise sähkö ennen asennusta
Sisustusvalaisimen asennus on sallittua maallikollekin. Ennen asennuspuuhiin ryhtymistä katkaise sähkö. Katto- ja seinävalaisimen sähkö katkaistaan luotettavasti asunnon sulaketaulun tai sähkökeskuksen pääkytkimestä. Varmista jännitteettömyys jännitteenkoettimella.
“Mahdollinen sähköisku tuskin veisi henkeä, mutta sen voima kyllä tiputtaisi asentajan tikkailtaan”, Niemi varoittaa.
Huolehdi myös, että työskentelyolosuhteet ovat muutenkin kunnossa: tee asennus päivänvalossa ja käytä jämäkkiä tikkaita.
Älä koskaan avaa sähkörasiaa itse
Vanhoissa taloissa katosta saattaa roikkua vanhanaikaiset sokeripalat tai pelkät johtimet, kun taas uusissa asunnoissa katoissakin on valaisinpistorasiat.
“Maallikko ei koskaan saa avata kodin sähkörasioita tai tehdä muutoksia kiinteisiin sähköasennuksiin itse”, muistuttaa Niemi.
Tarvittaessa vaihdata vanhan valaisimen johto pistotulpalliseen ammattilaisella. Luotettavia ohjeita erityyppisten kattovalaisimen asennukseen löytyy esimerkiksi Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEKin verkkosivuilta.
Lopuksi on hyvä varmistaa, ettei valaisin roiku katossa johtojen kiinnittimien varassa. Varsinkin vanhat ja kookkaat kattokruunut painavat useita kiloja. Tarkista, että vedonpoistimet ovat kunnolla kiinni ja ripusta valaisin ripustuskoukulla valaisinkoukkuun.
Seuraa sähkönkulutusta
Vanhan valaisimen sähkönkulutus riippuu siitä, millaiset lamput siinä on. Jos iäkkääseen valaisimeen sopivat esimerkiksi uudenaikaiset LED-lamput, sen sähkönkulutus on yhtä pieni kuin uudemmankin hankinnan.
“Sähkölaskun erittelyä kannattaa kuitenkin vilkaista vanhan valaisimen käyttöönoton jälkeen. Yllättävä kulutuspiikki saattaa olla merkki viallisesta valaisimesta”, Niemi vinkkaa.
Lue lisää: