Osa 2: Mistä päästöt ovat peräisin?

Onko Suomen ja muiden Pohjoismaiden kaltaisten pienten maiden ponnistuksilla merkitystä maailmanlaajuisessa ilmastokriisissä?

Julkaistu 6 vuotta sitten

Voimaa etsimässä -sarjan toisessa osassa Hannes Sjöblad vierailee muun muassa salaisessa tutkimuslaitoksessa, jossa valmistetaan elintarvikkeita ilmasta ja sähköstä. Se tarkoittaa, että ruokaa periaatteessa voisi tuottaa missä tahansa, mikä vapauttaisi valtavasti maapinta-alaa. Onnistuuko se todellakin, ja miltä ruoka maistuu?

- Tätä tekniikkaa käyttäessämme emme ole riippuvaisia viljelykelpoisesta maasta. Jos prosessien tarvitsema sähkö saadaan aurinkopaneeleista, tarvitaan kymmenen kertaa vähemmän maata kuin vastaavan vihannesmäärän viljelyyn, sanoo Juha-Pekka Pitkänen, joka on yksi Helsingissä toimivan Solar Foods -tutkimuskeskuksen perustajista.

Maailman hiilidioksidipäästöistä 24 % tulee maataloudesta, metsätaloudesta ja muusta maankäytöstä. 

- Sähköistämisellä on tässä ratkaiseva rooli. Voimme kehittää teknologian, jota sitten voidaan käyttää koko maailmassa, toteaa Annika Ramsköld, Vattenfallin kestävyysjohtaja