Vattenfall mukana lukiolaisten Nexus Hackathon innovaatiokilpailussa
Teknologiatapahtumistaan tunnettu Junction järjesti 12.–13.9 Nexus Hackathonin. Junction on järjestänyt hackathoneja ennenkin, mutta nyt innovaatiokilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa lukiolaisille. Lukiolaiset saivat innovaatiohaasteita Vattenfallilta, Roviolta ja MinnaLearnilta.
Tapahtuma järjestettiin Helsingin start up -kampus Maria 01:ssä, jossa kuusitoista 3-5 hengen tiimiä työskenteli yritysten haasteiden parissa. Yritysten edustajat olivat myös paikan päällä ohjeistamassa ja auttamassa osallistujia. Nuoret saivat valita, minkä yrityksen haastetta he lähtivät toteuttamaan. Nexus Hackathonin haasteissa korostuivat tänä vuonna vastuullisuusteemat.
Vattenfallin haastoi nuoret pohtimaan miten saada opiskelijoiden tietoisuuteen fossiilivapaat energiaratkaisut ja miten nuoret voivat valita itselleen näistä parhaimman vaihtoehdon. Vattenfallin haasteeseen tarttui kuusi eri tiimiä. Lahjakkaat nuoret keksivät muutaman päivän aikana loistavia ratkaisuja haasteeseen. Tiimit kehittivät ideoita boteista kulutuslaskureihin sekä koodasivat jopa kampanjasivuston. Vattenfall valitsi myös yhden voittajan. Voittajatiimin ideaan liittyi yhteistyö tunnettujen suomalaisten tubettajien kanssa. Palkinnoksi tiimi pääsee vierailemaan Vattenfallin toimistolla ja työstämään ideaansa pidemmälle Vattenfallin ammattilaisten kanssa.
Koko Nexus Hackathonin voittajaksi valittiin MinnaLearning haasteeseen tarttuneet Niklas Frilundin, Tom Aution ja Ville Simosen innovaatio nimeltä C.O.P.E. Tiimin idea oli kehittää kännykkäsovellus, joka toimii päinvastaisesti kuin Facebookin, Instagramin ja Tiktokin kaltaiset jättialustat. Etelä-Tapiolan lukiossa opiskeleva tiimi äänestettiin ylivoimaiseksi voittajaksi. Palkinnoksi ryhmä sai tuhat euroa.
Helsinki Maria 01:stä kasvamassa Euroopan suurin startup-kampus
Suomea ja Helsinkiä pidetään täydellisenä paikkana kasvuyrityksen perustamiseen. Hackathonien, Assemblyn, Slushin ja Ropeconin kaltaiset tapahtumat ovat luoneet teknologia-aloille hyödyllistä verkostoa. Helsingin Maria 01:stä on puolestaan kasvamassa Euroopan suurin startup-kampus. Hackathonit ovat myös loistava väylä nuorille oppia uuden ajan työelämän haasteita.
Lue lisää Nexus Hackatonista: NEXUS (nexus-hack.com)