Miten ilmastonmuutos näkyy Suomessa?

Ilmastonmuutoksen vaikutus Suomeen ja muihin pohjoisiin alueisiin on merkittävä. Tulevaisuuden talvet ovat todennäköisesti lämpimämpiä mutta sateisempia, ja kesäisin koetaan pidempiä hellejaksoja. Suomen keskilämpötila kohoaa nopeammin kuin maailmassa keskimäärin, jopa kaksinkertaista vauhtia.

Julkaistu 7 vuotta sitten kirjoittanut: Aino Tanhua
Ilmastonmuutos Suomessa

Muuttuneet elinolosuhteet vaikuttavat Suomen luontoon monin tavoin, erityisesti maan pohjoisissa osissa. Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos Kevon mittausten mukaan lumipeitteen kesto Utsjoella on lyhentynyt 20 päivällä vuodesta 1962 alkaen, ja samalla lintujen pesintä ja kasvien kukinta ovat aikaistuneet.

Ilmaston lämpenemisestä huolimatta aurinko saattaa paistaa Suomessa entistä vähemmän. Ilmatieteen laitoksen mukaan talvista tulee pilvisempiä, tosin kesäisin pilvisyys pysyy nykyisellä tasolla tai saattaa jopa vähän vähentyä. Kesäisin tulee erityisesti Etelä-Suomessa useammin rankkasateita.

Itämeren pinta lähtee mahdollisesti nousemaan Suomenlahdella. Samalla Perämerellä tapahtuva veden vetäytyminen hidastuu. Myös Itämeren talvinen jääpeite tulee pienentymään.

Suomen rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä

Suomella on myös osansa ilmastonmuutoksen tuomien ongelmien ratkaisussa ja lämpenemisen hidastamisessa. Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran mukaan Suomen on mahdollista vähentää päästöjään Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti, eli 60 % vuoteen 2030 mennessä.

Joissain tapauksissa päästöjen vähentäminen ei vaadi edes suuria investointeja. Sitran mukaan noin 50 prosentin päästövähennyksiin on mahdollista päästä keinoilla, joiden elinkaaren aikaiset kustannukset ovat yhtä suuret tai jopa pienemmät verrattuna nykyisiin ratkaisuihin.

Suomen hallituksen visio on, että Suomi tavoittaisi hiilineutraaliuden vuoteen 2045 mennessä. Jotta Suomi saavuttaa tämän tavoitteen, on Sitra ehdottanut välietapiksi vuotta 2030, jolloin Suomen päästöjen tulisi olla 60 % alhaisemmat kuin vertailuvuonna 1990. Tällä hetkellä Suomen päästöt ovat 21 % alhaisemmat.

Globaalin ilmastonmuutoksen tuomien haasteiden ratkaisu on myös taloudellisesti järkevää, sillä ilmastonmuutoksen kustannukset nousevat erittäin korkeiksi. Muuttuva ilmasto vaikuttaa Suomessa esimerkiksi infrastruktuuriin, maa- ja metsätalouteen sekä ihmisten terveyteen.

Energy Transitions Commissionin (ETC) raportin mukaan on mahdollista saavuttaa raskaan teollisuuden nollapäästötaso vuoteen 2060 mennessä. Teollisuusmaissa se voi tapahtua jopa nopeammin, ja muutoksen kustannukset ovat alle puoli prosenttia maailman bruttokansantuotteesta.

Uudet innovaatiot vähentävät esimerkiksi teräksen tuotannon päästöjä

Hiilidioksidipäästöjen vähennys vaatii energian tuotannon ja teollisuuden uudistumista. Suurilla yrityksillä on suuri vastuu ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, ja moni on myös tarttunut haasteeseen.

Maailman väestö kasvaa, joten rakentaminen ei ainakaan vähene lähitulevaisuudessa. Siksi on tärkeää löytää tapoja, joilla rakentamisen hiilidioksidipäästöjä on mahdollista vähentää radikaalisti.

Teräksen tuotanto muodostaa maailmanlaajuisesti noin 7 % hiilidioksidipäästöistä, ja Suomen kohdalla osuus on suunnilleen sama. Teräksen tuotannossa käytetään yleisesti koksia, joka valmistetaan kivihiilestä. Vattenfallin, SSAB:n ja LKAB:n HYBRIT-hankkeessa koksi korvataan vedyllä.

Vattenfallin ja Cementan tekemän CemZero-esitutkimuksen mukaan myös sementin tuotanto on mahdollista sähköistää, ja pilottilaitos on suunnitteluvaiheessa.

Jos teollisuuden prosesseja sähköistetään, tarkoittaa se luonnollisesti sähkön kulutuksen lisääntymistä. Siksi on tärkeää, että sähkö tuotetaan fossiilivapaasti, eli ilman fossiilisia polttoaineita. Investoinnit uusiutuvan energian tuottamiseen ja kehittämiseen ovat avainasemassa.

Lue maailman suurimmasta tuulivoimapuistosta

 

Lähteet:

Sitra: https://www.sitra.fi/julkaisut/kustannustehokas-paastovahennyspolku-vuoteen-2030-suomelle/

Gaia Consulting Oy: Ilmastonmuutoksen aiheuttamat riskit ja kustannukset Suomelle: https://media.sitra.fi/2018/10/30142936/ilmastonmuutoksen-aiheuttamat-riskit-ja-kustannukset-suomellekorj.pdf

Ilmatieteen laitos:  http://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/suomen-muuttuva-ilmasto/-/artikkeli/74b167fc-384b-44ae-84aa-c585ec218b41/ennustettu-ilmastonmuutos-suomessa.html

Turun yliopisto https://www.youtube.com/watch?v=ZCESZIiXmyo