Nyt on oikea aika sijoittaa aurinkopaneeleihin

Yhä useammat asunnonomistajat sijoittavat aurinkopaneeleihin, joiden hinnat ovat viime vuosina laskeneet tuntuvasti. Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos kertoo, että aurinkopaneelit voivat nostaa kiinteistön arvoa sekä parantaa sen E-lukua eli rakennuksen laskennallista ostoenergiankulutusta.

Julkaistu 4 vuotta sitten
Nyt on oikea aika sijoittaa aurinkopaneeleihin

Tällä hetkellä vain pienellä osalla suomalaistalouksista on käytössään aurinkosähköjärjestelmä. Kehitys on kuitenkin nopeaa, ja aurinkopaneelien osuus todennäköisesti moninkertaistuu lähivuosien aikana.

Energiateollisuuden vuosittainen tutkimus osoittaa, että selvä enemmistö suomalaisista haluaisi käyttää enemmän aurinkoenergiaa. Peräti 89 prosenttia vuoden 2021 kyselyyn osallistuneista kertoi haluavansa lisää aurinkoenergiaa.

Suuri osa vastaajista pitää ilmastonmuutosta vakavana uhkana, joka vaatii välittömiä kansainvälisiä toimia sekä uusiutuvan energian osuuden lisäyksen tukemista energiantuotannossa.

– Energiaviraston tilastojen mukaan maassamme tuotetun aurinkoenergian osuus on kasvanut noin 70 prosenttia vuodessa, Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos kertoo.

 

Moni sijoittaa asumiseen

– Koronapandemia näyttää aiheuttaneen kaksi vastakkaista vaikutusta. Osa talouksista pitää kiinni rahoistaan ja odottaa parempaa aikaa sijoittamiseen. Osalla puolestaan rahaa jää yli, ja sitä käytetään asumiseen. Vuosien 2020 ja 2021 aikana monet ovat sijoittaneet esimerkiksi uuteen keittiöön, kesämökkiin, puutarhaan tai aurinkopaneeleihin, Lindroos kuvailee.

Aurinkoenergian osalta on näkyvissä suurta kasvupotentiaalia useaksi vuodeksi eteenpäin. Myös tuulivoimaa rakennetaan yhä enemmän, ja aurinkovoima auttaa tasapainottamaan sähköverkkoa vuodenaikojen välillä, sillä tuulivoiman tuotanto on korkeimmillaan talvikuukausina. Tämä on osa maailmanlaajuista trendiä, sillä viime vuonna aurinkokennokapasiteetti kasvoi maailmanlaajuisesti 22 prosenttia – koronapandemiasta huolimatta.

 

Asuntojen hinnat nousivat vuonna 2020

Asuntojen hinnat nousivat Suomessa vuonna 2020. Kun moni joutui perumaan suunnitellut lomamatkat sekä aloittamaan työskentelyn kotoa käsin, nousi kotiympäristö luonnollisesti huomion keskipisteeksi.

Aurinkosähköjärjestelmällä voi myös olla positiivinen vaikutus kodin arvoon. Siihen viittaa esimerkiksi Ruotsin maatalousyliopiston taloustieteen maisteriopiskelija Axel Bolinin tekemä tutkimus.

Vuonna 2019 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että asuntojen hinnat nousivat yleensä enemmän kuin asennetut aurinkokennot maksoivat.

 

Lähes yhtä paljon aurinkoa kuin Saksassa

– Omissa tutkimuksissamme olemme huomanneet, että asunnonomistajat voivat jättää aurinkopaneelit hankkimatta, sillä he pelkäävät, ettei se tule kannattamaan Suomen vähäisen auringonpaisteen vuoksi, Lindroos sanoo.

Lindroos haluaakin murskata myyttiä liian vähäisestä auringon säteilystä Suomessa. Hänen mukaansa aurinkosähköalan pitäisi myös työskennellä aktiivisemmin potentiaalisten asiakkaiden tiedon lisäämiseksi.

– Meillä Suomessa on lähes yhtä paljon auringonpaistetta kuin Pohjois-Saksassa. Lisäksi aurinkopaneelien tuotto on kylmässä ilmastossa optimaalisempi kuin lämpimässä.

 

Miksi aurinkopaneeleihin kannattaa sijoittaa juuri nyt?

  • Saat lähituotettua aurinkoenergiaa suoraan kotiisi

  • Sähkölaskusi loppusumma pienenee

  • Kotisi arvo saattaa nousta

Lisätietoa aurinkopaneeleista