EKO Tuntisähkö – milleniaalin uusi suosikki

Kun muutama vuosi sitten aloitin suoraan yliopiston penkiltä työskentelyn energia-alalla, rajoittui tietämykseni sähköstä muutaman kuukauden välein verkkopankkiin saapuvaan e-sähkölaskuun ja satunnaisiin kärähtäneisiin sulakkeisiin. Vuokrayksiössä asuvaa sähkösopimuksen hinta, sähkön siirron ja myynnin ero tai lämmitysmuodon vaikutus eivät juurikaan kiinnostaneet, ennen kuin siitä tuli osa päivittäistä työtä.

 

PIENESSÄKIN KODISSA VOI VAIKUTTAA SÄHKÖLASKUUN

Yksi uuden työpaikan mukana oppimistani termeistä oli Tunti- tai toiselta nimeltään pörssisähkö. Ensi kuulemalla joka tunti muuttuvan sähkön hinnan seuraaminen ja suuremman riskin ottaminen eivät houkutelleet, ja sanat  kuten ”Nord Pool”, ”Suomen hinta-alue” ja ”spot-hinta”  olisivat voineet olla minulle yhtä hyvin hepreaa. Perehdyttyäni asioihin totesin, ettei Tuntisähkösopimuksen ymmärtäminen vaatisikaan sähköalan tutkintoa. Kollegojen suositusten jälkeen päätin itsekin vaihtaa pörssisähköasiakkaaksi.

Koska asun kaupungissa pienessä yksiössä, jonka kulutus on vuodessa vain noin 2 000 kWh, eivät edes korkeat pakkastunnit tee sähkölaskustani kovin suurta. Vaikka haluan tietysti maksaa mieluummin vähemmän kuin enemmän, helpotti tämän ymmärtäminen tuntisähkösopimuksen tekemisessä. Toinen helpottava tekijä oli huomata, että seuraavan päivän sähkön hinnan näkee aina etukäteen netistä tai Fingridin sovelluksesta, jolloin saatoin jo edellisenä päivänä miettiä, koska esimerkiksi pyykinpesu olisi edullisinta. Rehellisyyden nimissä myönnettäköön, ettei sähkön pörssihintojen tarkkailemisesta ole tullut minulle päivittäistä rutiinia. Tarkkailen satunnaisesti yleistä sähkön hinnan kehitystä, ja kun aion vaikkapa pestä isomman lastin pyykkiä, tarkistan ettei se osu kalliille tunneille.

Ympäristöstä huolehtiminen on itseisarvo

Kuten monelle kaltaiselleni milleniaalille, myös minulle ympäristöstä huolehtiminen ja ekologisesti ajatteleminen ovat pikemminkin synnynnäinen itseisarvo kuin erityistä vaivaa vaativa teko. Tästä syystä olen aina valinnut sähkösopimukseni uusiutuvalla energialla tuotetusta sähköstä. Onnekseni Vattenfallilla on myös uusiutuvalla tuulivoimalla tuotettu pörssisähkösopimus: EKO Tuntisähkö. Tällä tuotteella on  EKOenergia-merkki, joka on ensimmäinen yleiseurooppalainen sähkön ympäristömerkki. Se takaa tuotteen olevan uusiutuvaa ja kestävästi tuotettua. Lisäksi jokaista myytyä EKOenergia-megawattituntia kohti myyjä lahjoittaa vähintään 0,10 euroa ilmastorahastoon, jota käytetään tuleviin uusiutuvan energian investointeihin.

 

 

EKO Tuntisähkö on mielestäni erittäin hyvin nykypäivän arvoihin ja trendeihin sopiva tuote. Se on personoitu, sillä päätät itse mitä maksat optimoimalla omaa kulutustasi edullisille tunneille. Se on seurattavissa ja mitattavissa Oma Energia -palvelun kautta. Se on läpinäkyvä, sillä hinta muodostuu aina Suomen hinta-alueen tuntikohtaisesta spot-hinnasta, Vattenfallin marginaalista sekä sopimuksen kuukausittaisesta perusmaksusta. Kaiken tämän lisäksi tuote on ekologinen, ja sen valitsemalla on mukana tukemassa uusiutuvan energian tulevaisuuden investointeja.

 

OLISIKO EKO TUNTISÄHKÖ -SOPIMUS SINUN VALINTASI?

Tutustu lisää Suomen luonnonsuojeluliiton suosittelemaan EKO Tuntisähköön tai lue yleisesti pörssisähköstä.

 

Anni Varpula

Parantaa maailmaa yksi ekologinen sähkösopimus kerrallaan. EKO Tuntisähkö on jokaisen ympäristöstä kiinnostuneen valinta

Kysy chatissa