Sähkökatsaus toukokuu 2017

Sähkön hinta pörssissä on viimeisten kuukausien aikana ollut maltillisella tasolla.

 

Sähkön hinta pörssissä on ollut melkein muuttumaton viimeisten kuukausien aikana. Syy tähän on ollut parantunut vesitilanne. Lumien sulaminen pohjoisessa ja viime aikoina saadut sateet täyttävät vesialtaita tällä hetkellä. Yksittäiset Spot-tuntihinnat ovat olleet viime aikoina hieman korkeammalla tasolla, johtuen kylmästä säästä ja alkaneista ydinvoimaloiden huolloista. Suomen aluehinta on yleensä hieman Pohjoismaiden hintaa korkeampi.

Yleisesti sähkön hintatasoon Suomessa vaikuttaa etenkin säätila, sillä tuulen ja veden runsas saatavuus nostaa tarjontaa ja laskee hintoja. Säätila vaikuttaa hintoihin myös kysynnän kautta, sillä pakkasilla sähköä kuluu enemmän. Sään lisäksi öljyn, hiilen ja CO2-päästösertifikaattien hinnat, globaali taloustilanne sekä voimaloiden kapasiteetti ja toiminta vaikuttavat Suomen sähkönhintaan.

Sähköntuotanto ja siirtokapasiteetti ovat olleet tehokkaasti käytössä Pohjoismaissa viimeisten kuukausien aikana. Ydinvoimaloiden huollot ovat alkaneet ja voivat jonkun verran vaikuttaa spot-hintoihin, etenkin jos kylmä sää jatkuu.

Suurin osa sähkönkulutuksesta Suomessa katetaan yleensä ydinvoimalla, yhteistuotanto-kaukolämmöllä, vesivoimalla, yhteistuotanto-teollisuudella, tuulivoimalla, lauhdevoimalla sekä muulla tuotannolla, ja loput pääsääntöisesti sähkön tuonnilla Ruotsista. Yhteistuotantolaitoksissa käytetään yleensä hiiltä, maakaasua, turvetta ja puuta. Puuksi eli puuperäiseksi polttoaineeksi lasketaan puupolttoaineet, selluteollisuuden prosessiin liittyvät metsäteollisuuden jäteliemet sekä muut puuperäiset polttoaineet.

 

KIINTEÄHINTAISEN SOPIMUKSEN AVULLA ENERGIAKULUT KURIIN

Määräaikaisen sopimuksen avulla voi varautua sähkön hinnan nousuun. Määräaikaisen sopimuksen kiinteä kuukausihinta sekä energian hinta pysyvät samana koko sopimuskauden ajan, vaikka pörssihinnat nousisivatkin. Määräaikaisten sopimusten osalta sopimuksen solmimisen ajankohdalla on suuri merkitys, koska sähkön hinta voi vaihdella vuositasolla jopa kymmeniä euroja per megawattitunti.

 

PÖRSSISÄHKÖTUOTTEET HINTAKEHITYSTÄ SEURAAVILLE

Pörssisähkötuotteiden hinnoittelu perustuu sähköpörssi Nordpoolin toteutuneisiin tuntihintoihin ja yrityksen tuntikohtaisiin kulutuksiin. Nordpoolin hinnat seuraavat säätilaa ja sen hetkistä sähkön tuotantokapasiteettia, ja hinta voi vaihdella paljonkin tuntien välillä johtuen esimerkiksi pakkasesta tai erilaisista siirtokatkoksista. Pörssisähkötuotteet sopivatkin yrityksille, joissa seurataan sähköpörssin tuntihinnan vaihteluita aktiivisesti. Tarjotessamme sähköä asiakkaillemme otamme aina huomioon asiakkaan yksilölliset tarpeet. Suurempien (yli 63A) yritysten pörssituote on Spot-sopimus. Pienyritysasiakkaille (alle 63A) vastaava tuote on Tuntisähkö-sopimus.

Ottakaa yhteyttä yritysasiakaspalveluumme (020 722 9001), ja me autamme teitä valitsemaan yrityksellenne parhaimman sopimusmuodon.

 

AURINKOSÄHKÖ JA AURINKOPANEELIT

Vattenfall toi vuoden alussa myyntiin pienyrityksille (max 3 x 63 A) uuden tuotteen, Täysaurinko-sopimuksen. Täysaurinko on kuten mikä tahansa muukin kiinteähintainen sähkösopimus, joka on tuotettu aurinkovoimalla. Me ostamme markkinoilta saman määrän auringolla tuotettua sähköä, kuin myymme asiakkaille. Tämä ei ole sidoksissa vuodenaikaan tai tiettyihin kuukausiin, vaan se tasataan vuositasolla. Tätä toimintaa valvoo Energiavirasto, lisää voit lukea täältä http://www.energiavirasto.fi/sahkon-alkuperatakuu.


Koska aurinkovoimalla tuotettu sähkö on suomen markkinoilla kohtuullisen uusi tuote, sekoitetaan se helposti aurinkopaneeleilla itse tuotettuun sähköön. Vaikka energia syntyykin molemmilla tavoilla aurinkopaneeleiden avulla, on näillä kahdella paljon eroja.


Täysaurinko–sopimus:

  • Ei investointitarvetta tekniikkaan, eli mahdollisuus käyttää aurinkoenergiaa vaikka ei itse hankkisikaan paneeleita
  • Sähkö tuotetaan suuremmissa aurinkovoimaloissa (Ruotsi, Italia ja Belgia) ja ostetaan markkinoilta
  • Erittäin pieni hiilijalanjälki
  • Helppo hankkia niin yritykselle kuin kotiinkin

Omat paneelit:

  • Investointi omiin aurinkopaneeleihin tuottaa sähköä jopa vuosikymmeniä
  • Itselleen tuottaminen tuo säästöä sähkölaskuun (energia, siirrot ja verot)
  • Yritysten on mahdollista anoa investointitukea, joka kattaa n. 30 % investointikustannuksista
  • Vakaa hinta, sillä markkinahinnan vaihtelut eivät vaikuta
  • Ylijäämä voidaan myydä verkkoon
  • Ei vaadi välttämättä lainkaan sähköverkkoa

Lue lisää Täysauringosta ja aurinkopaneeleista verkkosivuiltamme!

Kysy chatissa