Jenni Kokanderin joulu on energiatehokas

Jenni Kokanderista on tullut energiatehokkuuden puolestapuhuja, sillä hän on mukana Vattenfallin järjestämässä Vuoden Energiaperhe -kilpailussa. 

Jenni Kokanderin joulu

 

Kokanderin perheessä fiilistellään joulua pitkään ja hartaasti. Pieni, muovinen ”harjoituskuusi” on seissyt olohuoneessa jo kuun alusta asti, jotta kolmivuotias joulukuusifani Vilho malttaa odottaa oikeaa kuusta. Myös jouluvalot on ripustettu paikoilleen hyvissä ajoin.

- Olen todella kova siivousnatsi ja rakastan järjestystä ja siistiä kotia. Joulu on ihan herkkuaikaa, kun voi hyvällä syyllä putsata ja puunata, Jenni Kokander nauraa.

Energiaperhe-kilpailusta matkaan tarttuneet opit ovat ujuttautuneet myös jouluvalmisteluihin ja esimerkiksi jouluvalo-ostoksilla on syynätty energialuokkia nyt ensimmäistä kertaa.

- Ajattelin tänä jouluna myös leipoa maustekakun, jollaista en ole tehnyt aikaisemmin. Kakku kypsyy uunissa jälkilämmöllä, sillä leipomisessa voi helposti kikkailla energiatehokkuudella, Kokander vinkkaa.

- Kakun lisäksi meillä on tietysti perinteiset laatikot, kinkut, kalat ja muut herkut. Vanhempani ja veljeni tulevat meille viettämään joulua ja myös joulupukkia odotetaan paikalle.

Tytär komentaa sammuttamaan valot

Jenni Kokander on keväästä asti kisannut Energiaperhe-kilpailussa juontaja ja toimittaja Ellen Jokikunnasta ja jääkiekkolegenda Juhani Tammista vastaan. Energiatehokkuuden helppous yllätti kiireistä arkea elävän näyttelijän, ja säästöä onkin kertynyt jo reilusti verrattuna viime vuoden energiankulutukseen.

- Luulin, että tämä vaatisi enemmän aikaa ja paneutumista, mutta säästöä onkin saanut helposti ihan pienillä arjen asioilla. Energiansäästöopit ovat jääneet jo lihasmuistiin. Kun on enemmän tietoa, osaa paremmin kiinnittää huomiota asioihin.

Sähkönkulutus on laskenut pienillä perusasioilla. Kaikki kodin valot eivät enää pala yhtä aikaa, ruoanlaitossa hyödynnetään jälkilämpöä ja pyykit ripustetaan kuivumaan sen sijaan, että käytettäisiin kuivausrumpua. Kylpyhuoneen lattialämmityskään ei enää paahda täysillä ympäri vuoden, vaan sitä käytetään vain silloin, kun mennään suihkuun.

- Meillä on koko perhe innokkaasti mukana ja etenkin 8-vuotias Saima on ottanut energiatehokkuuden omakseen. Hän muistuttaa minuakin sammuttamaan valot yläkerrasta, kun olen käynyt vaatekaapilla, Kokander nauraa.

Kysy chatissa