Sähkön hinta jatkaa nousuaan – joulun kulutuksesta ei silti pidä stressata

Sähkön hinta on syksyn aikana sahannut edestakaisin, mutta suunta on selkeä: hinta nousee talvea kohti mentäessä. Nyt onkin hyvä aika miettiä energiatehokkaita uudenvuodenlupauksia.

Sähkön hinta jouluna

 

Kesän lopulla alkanut sähkön hinnannousu jatkuu edelleen. Pääsyynä siihen ovat hiilen, päästöoikeuksien ja Saksan markkinoiden hinnat, jotka kaikki ovat noususuunnassa. Myös säällä on ollut oma merkityksensä, sillä vesivarastot ovat huvenneet poikkeuksellisen vähäisten sateiden vuoksi.

- Sähkön hinta ehti välillä kääntyä pieneen laskuun, kun saatiin hiukan enemmän sateita ja hiilen hinta laski Kiinan hiilikaivoksia koskevien työehtosopimusten muutosten vuoksi. Myös ydinvoimaloiden käyttöaste on korkea, joten muita, kalliimpia tuotantotapoja ei tarvita niin paljon. Mutta nyt hinta on taas nousussa, kertoo Vattenfallin toimitusjohtaja Elina Kivioja.

Lisää on luvassa, sillä talvi korottaa hintoja entisestään. Vesitilanne on edelleen huono ja hiilen hinta korkealla. Myös öljyn hinta on osoittanut viitteitä noususta, sillä USA:n sitoutuminen yhteiseen ympäristöpolitiikkaan on epävarmaa.

- Kyse ei kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellisesta hinnannoususta, vaan aivan tavallisesta hintavaihtelusta, joka on edessä aina talvisin, Kivioja rauhoittelee.

Jos uuden sähkösopimuksen tekeminen on nyt ajankohtaista, ehdottomasti edullisin vaihtoehto on määräaikainen, kiinteähintainen sopimus. Se sitoo hinnan nykyiselle tasolle niin, että talvella luvassa olevat korotukset eivät vaikuta sähkölaskuun.

Joulu ei olekaan pelätty energiasyöppö

Joulu on jo lähellä ja sitä on monissa kodeissa valmisteltu pitkään: jouluvaloja ja muita koristeita on ripusteltu paikoilleen ja joulunpyhien ruokalistaa suunniteltu. Mutta pitäisikö joulunajan sähkönkulutusta yrittää hillitä, kun sähkön hinta kerran nousee?

- Joulu ei vie niin paljon sähköä kuin yleisesti luullaan ja pelätään, sillä esimerkiksi jouluvalot ovat nykyään energiatehokkaita led-valoja. Lisäksi ahkera jouluruokien kokkaaminen ja sähkösaunassa saunominen ovat vain pieniä, päivän tai pari kestäviä poikkeuksia tavanomaisesta kulutuksesta, Kivioja sanoo.

- Mielestäni jouluna ei kannata stressata energiansäästön kanssa, vaan keskittyä nauttimaan juhlasta ja yhdessäolosta.

Vuoden alku sen sijaan on erinomaista aikaa tarkastella omia kulutustottumuksia ja tehdä energiatehokkaita uudenvuodenlupauksia.

- Esimerkiksi kodin huonelämpötilan laskeminen asteella tai parilla pienentää sähkölaskua ja lisäksi parantaa huoneilman laatua, kun ilma ei ole enää niin kuivaa, Kivioja vinkkaa.

 

Energiansäästövinkkejä talveksi:

- Jouluvalojen ei tarvitse palaa yötä päivää. Ajastimen avulla voit ohjata niiden syttymistä ja sammumista.

- Älä peitä pattereita huonekaluilla tai verhoilla, sillä ne estävät lämmön siirtymisen. Sen sijaan verhot kannattaa etenkin yöksi vetää tiukasti ikkunan eteen. Ikkunoiden kautta karkaa yllättävän paljon lämpöä.

- Jos lämmität kotiasi ilmalämpöpumpulla, kannattaa tarkistaa, että pumpun säädöt ovat kunnossa. Väärin säädetty pumppu kuluttaa ylimääräistä energiaa.

- Pakkassäällä on hyvä hetki sulattaa pakastin! Paksu huurrekerros pakastimessa lisää sähkönkulutusta.

- Jos kotoa löytyy takka tai leivinuuni, sitä kannattaa hyödyntää etenkin kovilla pakkasilla. Varaavan tulisijan käyttö voi vähentää muun lämmitysenergian tarvetta jopa 10–30 prosenttia. Samalla pääset nauttimaan tunnelmallisesta takkatulesta.


Vattenfall myy sähköä kaikkialle Suomeen (lukuun ottamatta Ahvenanmaata) ja on yksi maan suurimmista sähkön myyjistä. Meiltä voit valita itsellesi sopivan sähkösopimuksen ja tavan, jolla haluat sähkösi tuotetun. Tarjoamme ja kehitämme asiakkaillemme myös muita sähköön liittyviä tuotteita ja palveluita, joiden avulla voit ottaa sähkölaskusi hallintaan.

Kysy chatissa