Sähkö on edelleen ennätyshalpaa – näin saat sähkölaskustasi entistä pienemmän

Sähkö on edelleen erittäin edullista, eikä hintatason odoteta nousevan lähiaikoina. Vaikka hinta ei päätä huimaakaan, voi oman sähkölaskunsa suuruuteen vaikuttaa helposti pienillä teoilla.

Ennätyshalpaa sähköä

 

Taloudellinen taantuma Suomessa ja Euroopassa alentaa edelleen niin sähkön kuin sen tuotantoon käytettävien polttoaineiden kysyntää. Matala kysyntä näkyy kuluttajille sähkön edullisena hintana.

– Koska taloudelliseen tilanteeseen ei toistaiseksi ole näköpiirissä muutosta, sähkön hinta pysynee niin kesän kuin alkysyksynkin aikana samalla edullisella tasolla. Taantuman lisäksi hintaan ovat vaikuttaneet myös kevään aikana sataneet runsaat sateet, tuotespesialisti Peter Strandberg Vattenfallilta kertoo.

Kuluttajien kannattaa ottaa nyt kaikki hyöty irti sähkön ennätysedullisesta hinnasta. Vaihtoehtoina ovat määräaikaisen sähkösopimuksen solmiminen tai sitten markkinoita tunti tunnilta seuraava tuntisähkö. Siinä kuluttaja maksaa sähköstä tuntikohtaista markkinahintaista hintaa, johon sähkön myyjät lisäävät pienen marginaalin.

– Tuntisähkö on oiva valinta erityisesti taloaan sähköllä lämmittäville sekä niille, joilla on erittäin iso kulutus. Tuntisähkö hinnoitellaan aina edellisenä päivänä, jolloin kuluttaja tietää seuraavan päivän tuntihinnat ja voi kohdentaa kulutustaan edullisimmille tunneille.

Tuntisähkön hinnoittelu perustuu sähköpörssi Nord Poolin toteutuneisiin tuntihintoihin ja asiakkaan tuntikohtaisiin kulutuksiin. Hintoja voi seurata esimerkiksi Fingridin sivuilta, ja puhelimiin on myös ladattavissa Tuntihinta-mobiilisovellus.

Ilmalämpöpumppu on helleöiden viilentäjä

Ennen kesän helteiden alkamista on hyvä kiinnittää huomiota ilmalämpöpumppuun. Talvella lämmityskustannuksia pienentävä laite toimii kesällä jäähdytyslaitteena – myös mökillä.

– Ilmalämpöpumppu on energiatehokas jäähdyttäjä, jonka avulla koko kesän jäähdytyslasku jää yleensä muutamiin kymmeniin euroihin. Huoneiden kuumenemista voi estää myös verhoja ja kaihtimia hyödyntäen, Strandberg vinkkaa.

Näin alkukesästä on hyvä puhdistaa ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö pölystä, havunneulasista ja muista roskista, ja varmistaa, että kondenssiveden poistoaukot ja -letkut ovat puhtaita. Sisäyksikön suodatin kannattaa imuroida tai vaihtaa.

Vaikka sähkö nyt edullista onkin, on sen kulutukseen hyvä kiinnittää huomiota. Kesäaikana jokapäiväiset teot ratkaisevat, jotta sähkölaskusta tulisi entistä pienempi.

- Viihde-elektroniikkalaitteita ei kannata pitää valmiustilassa, varsinkaan, jos viettää kesällä paljon aikaa poissa kotoa, Vattenfallin Peter Strandberg ohjeistaa.

Kysy chatissa