Olga Temosesta Vuoden Energiaperhe -kilpailun voittaja

Vuoden Energiaperhe 2014 -tittelin nappasi näyttelijä-tuottaja Olga Temonen perheineen. Temoset vähensivät kotinsa sähkönkulutusta vuoden aikana liki puolella. Tuomaristo arvosti ennen kaikkea sitä, että Olga toi energiansäästöviestiä esiin monissa kanavissa aktiivisesti.

Olga Temonen Vuoden Energiaperhe -voittaja

 

Vattenfallin järjestämässä Vuoden Energiaperhe 2014 -kilpailussa käytiin loppuun asti kiivasta taistelua laulaja Marita Taavitsaisen, näyttelijä-tuottaja-bloggaaja Olga Temosen sekä näyttelijä Kai Lehtisen kesken.

Kisan tuomaristo joutui puimaan kilpailijoiden saavutuksia huolellisesti, ennen kuin voittajaksi ratkesi jo superemännän tittelin kisassa saanut Olga Temonen.

Kilpailijat saavuttivat huikeita säästösummia

Kilpailun tuomaristo piti Kai Lehtisen 350 euron säästöä merkittävänä. Säästö syntyi pelkästään taloussähkön kulutuksen vähentämisestä, johon osallistui koko perhe, teini-ikäisiä lapsia myöten.

Marita Taavitsaisen suoritus puolestaan osoitti, ettei merkittävän säästön aikaansaaminen välttämättä vaadi luopumista arjen mukavuuksista. Maritan yli 800 euron säästössä tärkeässä osassa olivat ilmalämpöpumpun ja muiden taloteknisten järjestelmien oikea käyttö.

Olga Temonen vähensi ison kotinsa lämmityskuluja, mutta tuomaristo kiinnitti huomiota ennen kaikkea Olgan aktiiviseen tiedottamiseen energiansäästöstä monissa eri kanavissa. Vanhassa maalaistalossa asuminen järkevästi vaatii jo sinänsä paljon työtä, mutta iso työmäärä näkyy myös erittäin suurena, 1500 euron säästönä.

Muutokset tulivat jo osaksi Temosten perheen arkea

Temosen perhe asuu yli 100 vuotta vanhassa maalaistalossa, jossa neliötä on noin 400. Lämmityksen merkitys tällaisessa talossa on huima. Sisälämpötila on pidettävä matalana jo senkin takia, että maalaistalossa ulos pitää poiketa vähän väliä, eikä aina ole aikaa pukea ja riisua koko vaatekertaa. Lämpötilan lisäksi lämpöä tuotetaan vain siellä, missä sitä tarvitaan ja silloin kun sitä tarvitaan – joka neliötä on turha pitää jatkuvasti lämpimänä.

Temosen kodissa tehtiinkin paljon muutoksia. Jokainen ikkuna tarkastettiin huolellisesti ja lisättiin eristystä tarpeen mukaan, ilmalämpöpumput pestiin ja huollettiin sekä yksi iso sali pidettiin kylmänä muutamaa juhlahetkeä lukuun ottamatta.

– Olen sen verran kilpailuhenkinen, että kaikkea on kokeiltu. Mutta lopulta säästötoimenpiteet ovat tulleet niin kiinteäksi osaksi normaalia arkea, ettei muutoksia edes huomaa, Olga Temonen iloitsee.

– Jokainen kilpailija ylitti tavoitteet kirkkaasti ja kaikkien kolmen säästöt ovat yhteensä useita tuhansia euroja. Se on erittäin hieno tulos, Malkus Lindroos Vattenfallilta kiittelee.

 

Vattenfall myy sähköä kaikkialle Suomeen (lukuun ottamatta Ahvenanmaata) ja on Suomen kolmanneksi suurin sähkön myyjä. Meiltä voit valita itsellesi sopivan sähkösopimuksen ja tavan, jolla haluat sähkösi tuotetun. Tarjoamme ja kehitämme asiakkaillemme myös muita sähköön liittyviä tuotteita ja palveluita, joiden avulla voit ottaa sähkölaskusi hallintaan.

Kysy chatissa