Näin sähkön hinta muodostuu

Suomen sähkömarkkinat vapautuivat 1995, jolloin kuluttajat saivat mahdollisuuden ostaa sähkönsä miltä tahansa sähkönmyyjältä ympäri Suomea. Sähkön siirto sen sijaan määräytyy aina oman asuinpaikan mukaan.

Sähkön hinta muodostuu

 

Sähkölasku muodostuu käytetystä sähköenergiasta ja sen siirrosta. Lisäksi päälle tulevat vielä verot.

Sähkönmyyjään otetaan yhteys aina, kun tehdään sähkösopimus. Ajankohtaista se on esimerkiksi silloin, kun osoite muuttuu. - Kun kyseessä on muutto, ottaa myyntiyhtiö asiakkaan ilmoituksen vastaan ja huolehtii sähkösopimuksen tekemisestä uuteen osoitteeseen. Myyntiyhtiö huolehtii myös siitä, että verkkoyhtiö tekee verkkopalvelusopimuksen asiakkaalle. Kaikki muutokset tapahtuvat yhdellä puhelulla tai ilmoituksella netin kautta, Vattenfallin energia-asiantuntija Peter Strandberg kertoo.

Sähkönmyyjä neuvoo ja tarjoaa asiakkaan tilanteeseen parhaiten sopivaa sähkösopimusta. Asiakas voi valita joko määräaikaisen tai toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen. Joiltakin sähkönmyyjiltä on myös mahdollisuus valita, millä energialähteellä haluaa sähkönsä tuotettavan, esimerkkinä tuuli- tai vesivoimalla tuotettu sähkö.

Sähkön myyntiyhtiöt palvelevat asiakkaitaan myös energiatehokkuustiedoilla.
– Yhtiöt opastavat, neuvovat ja antavat vinkkejä siihen, miten kuluttaja voi säästää energiaa, Peter Strandberg kertoo.

Sähkön siirto aina paikallisen verkkoyhtiön vastuulla

Sähkön siirto tarkoittaa sähkön fyysistä toimittamista verkkoa pitkin kuluttajalle, ja siirtokulut maksetaan aina alueen sähköverkon omistamalle energiayhtiölle.

Siirtokulut veroineen ovat tyypillisellä kotitalouskäyttäjällä hieman alle puolet sähkön kokonaishinnasta. Sähkönsiirtoyhtiöiden hinnoissa on kuitenkin alueellisia eroja.

– Maaseudulla sähkölinjat ovat yleensä sähköpylväiden päässä ilmassa. Siellä niiden huoltokustannukset ovat suuremmat kuin kaupungeissa, joissa linjat kulkevat maan alla kaapeloituina. Maan päällä kulkevat linjat ovat alttiita myrskylle ja lumelle, ja korjauksista vastaa aina siirtoyhtiö. Sähkön myyntiyhtiö ei voi niille mitään.

Siirtomaksuun sisältyy muun muassa sähköverkon käytönvalvonta, vikapalvelu 24 tuntia vuorokaudessa ja vikojen korjaus kaikissa tilanteissa. Suomen sähkölinjat kaapeloidaan tulevaisuudessa alle, jolloin sääolosuhteet eivät vaikuta enää sähkön perille tuloon.

 

Vattenfall myy sähköä kaikkialle Suomeen (lukuun ottamatta Ahvenanmaata) ja on yksi maan suurimmista sähkön myyjistä. Meiltä voit valita itsellesi sopivan sähkösopimuksen ja tavan, jolla haluat sähkösi tuotetun. Tarjoamme ja kehitämme asiakkaillemme myös muita sähköön liittyviä tuotteita ja palveluita, joiden avulla voit ottaa sähkölaskusi hallintaan. www.vattenfall.fi 

Kysy chatissa