Mari Rintalan kerrostalokoti
Marin tavoitteena on tehostaa energiankäyttöään, joka kohdistuu vain kodin sähkölaitteisiin. Kerrostaloasukkaan lämmönkulutusta kun ei voi seurata huoneistokohtaisesti.
Voiko vielä vähästäkin kulutuksesta nipistää - Mari on hyvin energiatehokas jo nyt. Sähköä kuluu 1500 kWh vuodessa. Mittaukset paljastavat kuitenkin viihdelaitteiden huomattavan ison kulutuksen, josta saattaa olla kohtuullisen helppo nipistää. Toki sähkösauna näkyy myös kulutuksessa.
Päivitetty 4.1.2011
Mari Rintalan tilanne ja asiantuntijan vinkit
Päivitetty 13.12.2010
Vuosi takana ja säästöprosenttisi on koko ajan ollut vähintäänkin 18 % ja tällä hetkellä 23,2 %. Onneksi olkoon! Alussa jopa säikäytit kanssakisaajasi huimilla, suorastaan epätodellisilla säästöprosenteilla.
Yhden hengen talous kerrostalokodissa ei paljon kuluta. "Tyhjästä on paha nyhjästä" ei kuitenkaan sinun kohdallasi pitänyt paikkaansa. Itse totesit lokakuun blogissasi: "Säästöprosenttini on nyt ollut jo pidempään 20 %:n molemmin puolin, joka tarkoittanee energiankulutukseni vakiintumista. Vuoden kestävä kisa on kyllä siinä hyvä, että energiansäästöstä tulee arkipäivää ja kisan aikana opitut tavat jäänevät pysyviksi."
Kilpailuvuosi sai sinun elämässäsi aikaan pysyvän muutoksen sähkönkäyttötavoissa. Eli teit juuri sen, mitä tavoiteltiin. Kiitos, että jaoit oppejasi niin töissä kuin sosiaalisessa mediassa. Valtaosa suomalaisista kodeista on tällä hetkellä yhden tai kahden hengen talouksia. Heille olet loistava esimerkki! Sinä näytit, että kerrostalokodissakin voi saada paljon aikaan ja kuitenkin niin helposti.
Alta pääset lukemaan vinkit, joita olemme antaneet Marille matkan varrella.
Siirry suoraan:Tekstin alkuun , Haku , Päänavigaatio , Alanavigaatio , Metanavigaatio , Sivun alkuun
