Lämmityskausi alkaa – minimoi kodin sähkösyöpöt ennen talvea

Jos kotiin tarvitaan uusi sähkösopimus, kannattaa tehdä se nyt. Edullisista hinnoista ehtii nauttia vielä, mutta ennen talvea sähkön hinta saattaa taas nousta. Ennen lämmityskautta on hyvä myös laittaa kodin sähkösyöpöt kuriin.

Lämmityskausi alkaa

 

Pörssisähkön hinta on jo jonkin verran noussut Suomessa kesän jäljiltä. Se johtuu siitä, että sähkökaapeleiden siirroissa on ollut rajoituksia ja ydinvoimaloita on huollettu kesän aikana. Hinnat saattavat nousta myös syksyllä, sillä sähkön kysyntä kasvaa talvea kohti mentäessä.

- Pörssihintojen nouseminen ei ole vaikuttanut uusiin määräaikaisiin sähkösopimuksiin, sillä niiden hintaan vaikuttavat enemmänkin taloudelliset näkymät ja polttoaineiden hinnat. Sen sijaan spot- eli pörssi- tai tuntisähkösopimusten päivätuntihinnat ovat olleet Suomessa viime viikkoina korkeampia kuin kesällä, kertoo tuotespesialisti Peter Strandberg Vattenfallilta.

Jos nyt on tarvista tehdä uusi sähkösopimus esimerkiksi uuteen opiskelijakämppään, hyvä vaihtoehto on määräaikainen sopimus. Siinä sähkö maksaa koko sopimuskauden saman verran eli yllättävät lisälaskut eivät pääse tuhoamaan opiskelijabudjettia.

Uusi sähkösopimus tehdään aina sähkönmyyjän kanssa, kun taas verkkoyhtiön tehtävänä on toimittaa ostettu sähkö asiakkaan kotiin. Sähkönmyyjä ilmoittaa sopimuksesta myös verkkoyhtiölle, jolloin verkolta tulee automaattisesti sähkön siirrosta koituvat laskut asiakkaalle.

- Sähkön voi ostaa miltä tahansa Suomessa toimivalta sähkönmyyjältä. Myyjä ostaa sähköä pörssistä tai suoraan sähkön tuottajalta, ja myy sitä eteenpäin asiakkaille. Verkkoyhtiö taas määräytyy sen mukaan, missä asiakas asuu, eli sitä ei voi valita itse, Strandberg sanoo.

- Verkkoyhtiön roolina on ylläpitää ja rakentaa verkkoja niin, että sähköä voidaan toimittaa kaikkialle. Se on vaativaa hommaa, sillä Suomessa ollaan sään armoilla. Suurin osa verkoista on edelleen maan pinnalla pylväissä eli etenkin myrskyjen aikaan sähkön toimituksessa voi olla katkoja.

Ikkunat kiinni, pumppu puhtaaksi

Syksyllä ja talvella kotona kuluu väkisinkin enemmän sähköä kuin kesällä, kun lämmitys ja valot pitää napsauttaa päälle. Ennen talven pakkasia onkin hyvä aika tarkistaa, ettei kotona ole ylimääräisiä sähkösyöppöjä.

- Jos kesällä on pidetty ikkunoita auki, ne kannattaa sulkea nyt ja avata vain tuuletusta varten. Ilmalämpöpumpun säädöt pitää vaihtaa talviasetuksiin, ja pumppua kannattaa myös puhdistaa pölystä ja liasta, neuvoo Peter Strandberg Vattenfallilta.

Jos vanha jääkaappi tai pakastin hurisee jatkuvasti, on syytä tarkistaa, ettei se rohmua tavallista enemmän sähköä. Tarvittaessa vanhat kodinkoneet on hyvä vaihtaa uusiin laitteisiin, joissa sähkönkulutus on pienempi.

- Sähkönmyyjiltä voi ostaa tai jopa lainata ilmaiseksi vempaimia, joilla voi tarkistaa laitteiden sähkönkulutusta. Niiden avulla sähkösyöpöt narahtavat varmasti.

 

Vattenfall myy sähköä kaikkialle Suomeen (lukuun ottamatta Ahvenanmaata) ja on yksi maan suurimmista sähkön myyjistä. Meiltä voit valita itsellesi sopivan sähkösopimuksen ja tavan, jolla haluat sähkösi tuotetun. Tarjoamme ja kehitämme asiakkaillemme myös muita sähköön liittyviä tuotteita ja palveluita, joiden avulla voit ottaa sähkölaskusi hallintaan.
www.vattenfall.fi

Kysy chatissa