Asiakkaiden parhaat vinkit
Keittiö ja pesutilat
Harrin vinkki takan omistajille
"Useassa taloudessa on takka, ja usein se on myös talvella lämmin. Näin säästetään lämmityskuluissa joka on hieno asia. Lisäsäästöä syntyy kun jo lämmin takka hyödynnetään ruuankypsentämisessä. Tuhkat vain arinan päältä alas tuhkaluukkuun ja vaikka lihapata arinalle kypsymään. Lisäksi pesään mahtuu melkoinen määrä uuniperunoita. Näin koko menu kypsenee ilman kustannuksia. Jouluvinkki: Kypsennä kinkku takassa!"
Tehokas uunin käyttäjä
"Tehdessäni uunissa ruokaa, sammutan uunin ennen kuin paistoaika on ohi, sillä n. 200 asteisen uunin lämpö on vielä puolen tunnin kuluttuakin n. 100 astetta."
Tuulin vinkit
"Keitän vedenkeittimessä veden jota tarvitsen ruuan valmistuksessa. Perunoihin, keittoihin ja kaikkeen mahdolliseen. Ruuan valmistuksen keittoaika lyhenee."
"Menemme saunaan kun lämpö on 70-80 ja sammutamme kiukaan sinne mennessäni. Löylyä on sopivasti ja riiittää sanomisemme ajan."
Hannun vinkki
"Pidä käyttövesi aina kattilassa ja vedenkeittimessä esilämpiämässä. Saat huoneenlämpöistä vettä itsestään. Hyödynnä myös samaan tarkoitukseen levyjen jälkilämpö. Kuumentamisaika lyhenee oleellisesti!"
Ei näin :) kommentoi edellistä vinkkiä seuraavasti: "Tässä ei hyödy mitään, sillä jostakin se energia siihen huoneeseenkin tulee! Hyödyllistä on vain jälkilämpö."
Leipojan neuvo
"Kun käytät uunia, jätä uuninovi auki käytön jälkeen. Lämmität asuntoa "ilmaiseksi" uuniin jääneellä lämmöllä!"
Tarkkaavaisen lukijan kommentti edelliseen: "Lämpö ei uunistä häviä käytön jälkeen minnekkään, vaikka luukut ovat kiinni, vaan vuotaa ulos joka tapauksessa. Uuninluukun auki pitäminen voi olla myös vaarallista ja toisaalta turhaa."
Satu
”Lämmitän varaavaa takkaa melkein joka päivä. Laitan usein jälkilämpöön uuniperunoita, pataruokia ja lihaa kypsymään.”
Hyödynnä pakkaset:
"Ota tyhjiä maitopurkkeja vaikkapa viisi kpl ja täytä ne vedellä ja vie parvekkeelle tai ulos pakkaseen. Kun ne ovat jäätyneet umpijääksi niin tuo jääkaappiin. Vaihda uudet jäätyneet purkit joka päivä. Tällä tavalla jääkaappi vie vähän sähköä."
KylmäKallen vinkki:
”Jäädytä talvisin kylmäkallet ulkona pakkasessa jäädyttyään siirrät ne jääkaappiin, otat sitten vastaavasti sulaneet vaihdokki kylmäkallet ulos jäätymään. Tällä tavoin kun kylmiä kalleja myllytät, niin on sinulla talvellakin jokin järkevä harrastus, ellet sitten satu hiihdosta pitämään.”
"Riisimies"
”Keitän riisiä Sami Garamin tapaan, eli kun vesi kiehuu lisään riisin ja sammutan levyn. Annan riisin valmistua levyn lämmöllä ja 30min myöhemmin riisi on valmista. Tällä menetelmällä riisi ei myöskään koskaan kiehu yli.”
"Asiakas"kommentoi edellistä vinkkiä seuraavasti:
"Myös puuroja voi keittää samalla tavalla. Tosin puuroa pitää alussa hämmentää, ettei se kiehu yli. Sähköä säästyy joka tapauksessa."
Kylmää vettä helposti
”Pidä juomavesi kylmanä kannussa jääkaapissa. Ei tarvitse laskea kauaa saadakseen kylmää vettä.”
Puu-uunilla säästöä
"Talossamme on puu-uuni, joka toimii myös suurelta osin lämmönlähteenämme. Uuninlämmityspäivinä teemme puu-uunissa ruokaa ja leivonnaisia, joten sähköuunia emme käytä talvisin oikeastaan lainkaan. Kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla!"
Tuoretta kahvia koko päivän
"Laitan kahvin heti tuoreeltaan termariin ja nappaan keittimen pois päältä. Näin voin nauttia kahvia pitkin päivää hyvällä omallatunnolla :)"
Sauna kuivaksi jälkilämmöllä
"Älä kuivata sähkösaunaa saunomisen jälkeen pitämällä kiuasta päällä, se kuivuu jo pelkällä kiukaan jälkilämmölläkin."
Vedenkeitin avuksi
"Alkaessani keittää esimerkiksi perunoita, kiehautan veden vedenkeittimessä ja kaadan sen kuumaan kattilaan, jolloin säästän sekä aikaa että energiaa!"
Nimimerkki eepinen
"Meillä on uudenmallinen vedenkeitin, joka lämmittää vain tarvittavan määrän vettä, joten ei tule lämmitettyä enempää vettä, kuin tarvitsee. Lisäksi käytämme kuumaa vettä esim vedenkeittimeen ja kahvinkeittimeen. Otamme esimerkiski ruuanlaittoa varten valmiiksi lämmintä vettä hanasta, sillä pelletillä lämmitys maksaa 4 s/kwh ja sähköllä 13 s/kwh"
"Asiakas" kommentoi edellistä vinkkiä seuraavasti:
"Hanasta otettu kuumaa vettä ei tulisi käyttää ruuanlaittoon, varsinkaan talossa, jossa on metallisia vesiputkia. Lämmin vesi liuottaa putkista haitallisia metalleja, jotka veden mukana kulkeutuvat elimistöön."
Kodin elektroniikka
Kauko-ohjattava pistorasia
"Laita kaikki viihde-elektroniikkalaitteet kiinni samaan kauko-ohjattavaan pistorasiaan, niin saat niistä kätevästi kaikki valmiusvirrat pois yhdellä napin näpäytyksellä!"
Telkkari kiinni ja kaverit koolle
"Kun televisiosta ei taaskaan tule mitään katsottavaa, tee rohkea päätös ja sulje se! Kutsu vaikka kaverit koolle ja viettäkää ilta irti tv:stä pelaten lautapelejä keittiön pöydän ääressä kynttilöiden loisteessa, pikkupurtavaa napostellen."
Valaistus
Kalervon vinkki
"Miltei kaikki valot asunnossani on LED valoja."
Allun vinkki
"Kerrostaloissa asuvat ja asioivat (esimerkiksi postin-ja lehdenjakajat ) voisivat jättää syttyttämästä porrasvaloja valoisaan aikaan. Olisi muuten melkoinen energiansäästö!"
Kattokruunun nuorennus
"Vaihda olohuoneen kattokruunuun hehkulamppujen tilalle energiansäästölamput, ja säästät vuodessa selviä euroja."
Anna auringon paistaa
"Verhot syrjään ja kaihtimet auki kun on päivänvalo, sammuta turhat lamput vaikkakin ne olisivat ns. energiansäästölamppuja."
Kynttilöillä laatuaikaa
"Iltaisin on mukava kokoontua viettämään laatuaikaa koko perheen voimin kynttilöiden valossa, jolloin muita valoja ei tarvita."
Asiakaskommentti edelliseen:
”Kuinka paljon energiaa on kulunut kynttilöiden valmistamiseen? Onko uusiutuva luonnonvara? Tunnelmaa se kyllä tuo.”
Lämpö, vesi, ilmastointi
"Hyväksi havaittuja vinkkejä Jannelta"
"Ikkunoiden ja ovien tiivisteet kannattaa uusia säännöllisesti (esimerkiksi 5 vuoden välein), sillä niiden heikentymisen aiheuttama lämmön karkaaminen on merkittävä tekijä."
"Koneellinen ilmastointi voidaan säätää pienemmäksi kun asunnosta poistutaan pidemmäksi aikaa, muista kuitenkin palauttaa ilmastointi normaaliasentoon palattuasi."
"Koneellisen ilmastoinnin suodattimet kannattaa vaihtaa usein (suositus monien valmistajan laitteissa on 6 kk), sillä koneisto joutuu kovemmalle ja kuluttaa enemmän sähköä, jos ilmaa joudutaan puskemaan valmiiksi tukkoisen suodattimen läpi."
"Nuukan" kootut vinkit
"Osta lämpömittari joka huoneeseen ja seuraa sitä ja säädä patterin lämpötila sen mukaan. Sopiva 18-21 astetta. Älä pidä laitteita valmiustilassa. Jos on pattereita, joissa ei ole termostaattia, vaihda ne sellaisiin joissa sellainen on. Käytä säästeliäästi vettä. Tämä koskee lähinnä sellaisia, joilla on suorasähkölämmitys. Muillekin käy!"
Jukan vinkki ilmalämpöpumpusta
"Ulkoilmalämpötilan ollessa plussan puolella, otan ilmalämpöpumpun pistokkeen pois seinästä päiväsaikaan ja annan auringon hoitaa lämmityksen päivän aikana. Illalla pistoke takaisin seinään ja talo lämpiää nopeasti sen 1-2 astetta, minkä päivän aikana mahdollisesti ehtinyt jäähtyä. Kesää kohden ilmalämpöpumppu on päällä vain viileinä päivinä. "
Veskun vinkki ilmalämpöpumpusta
"Ilmalämpöpumppu on säästänyt öljylämmitystalossa öljyä puolet mitä ennen meni, leivinuuni auttaa myös ja sähköinen lämminvesi varaaja kesällä."
Vaatetuksen merkitys unohtunut
"Huoneistossa riittää +20 astetta hyvin, kun istuskellessa vetää ylleen villatakin, fleesen tms ja jalkaan lämpimät sukat ja sisäkengät. vaatetuksen vaihdolla saa ihmeitä aikaan."
Villaa vintille
”Lisätkää omakoti- ja rivitaloissa katolle (yläpohjaan) 20 cm puhallusvilla. Lisäsin mökillä 15 cm 60 m2 alalle. Sähköä menne n. 2000 kwh/vuosi vähemmän kuin aikaisemmin. 1 1/2 vuodessa tuli villaan sijoitettu raha takaisin."
Puillalämmittäjä
"Kun laittaa puuhellaan tulet eikä leivin uunin puolelle ole menossa ruokaa kypsymään niin kannattaa laittaa sinne reikätiiliä varaamaan lämpöä ja kun pistää tulien jälkeen pellin kiinni ja leivin uunin luukun auki niin johan hönkii lämpöä tupaan."
Paksu peitto
"Hanki sänkyysi paksuin ja lämpimin peite mitä löydät. Untuvapeitot ovat ihania. Laske tämän jälkeen makuuhuoneen lämpötila vaikkapa +15-16 asteeseen. Viileässä ilmassa lämpöisen peiton alla uni maistuu ja energiaa säästyy. Kokeiltu on."
En valuta vettä hukkaan
Lasken myös kylmän veden odotellessani lämmintä vettä. Kun kattila on täysi, laitan sen puuliedelle ja saan "ilmaisen" tiskiveden. Samoin hyödynnän vettä ruoanlaitossa. Nimimerkki "Nuukamuikkunen"
Saunaveden lämmitys
”Kertalämmitteisen kiukaan lämmityksen yhteydessä kylmät pesuvedet ämpäreihin ja lauteille. Kun kiuas on lämmin 3,5-4 h:n kuluttua, vesi on käyttökelpoista peseytymiseen.”
Asiakaskommentti edelliseen:
”Saunaveden lämmittäminen lauteilla 3-4 h. Jos sauna lämpiää normaalisti 1 h:ssa, on loppuaika tarvittu veden lämmittämiseen ja energiaa mene seinien läpi harakoille. Saman vesimäärän saa lämpimäksi padassa mahdollisesti vähemmällä energialla! Sillä, onko muuripata saunassa vai eteisessä, voi olla suurempi merkitys säästöä ajatellen.”
Suihkusäästöä
"Tein suihkukaappiimme pleksistä katon. Eipä palele, vaikka saippuoimme niin, ettei vesi juokse koko aikaa. Onhan se suihkukaappi muutenkin hyvä, kun pesuhuone ei pääse koskaan kastumaan kunnolla."
En valuta vettä hukkaan
"Kun tarvitsen keittiön hanasta kuumaa tai kylmää vettä, joudun valuttamaan vettä hanasta ennenkuin veden lämpötila on haluamani. Kerään "ylimääräisen" puhtaan valutusveden talteen altaassa olevaan isoon kulhoon. Kun kulho täyttyy kaadan veden sankoon. Käytän näin kertyneen veden kukkien ja kesällä ulkokasvien kasteluun. Näin säästän sekä vettä että sähköä."
Muista tiivistää
"Ulkovarastojen ovien tiivistys sekä oven levytys tuulen kestävällä levyllä sekä ikkunoitten tarkistus. Kaikki hukkatila pois talvella käytöstä."
Mittaus / Energiankulutus
Reino
”Sähkön osalta hanki energiamittari, esimerkiksi pakastimeen, näet mitä se kuluttaa. Voit kokeilla asentaa laitteen tietokoneen pistorasiaan. Näet todellisen kulutuksen.”
Kokonaisuus on osien summa
"Kokonaisuus on kaikki kaikessa. Kun on jälkikasvun saanut kasvatettua energiapihiksi, kahden lähes aikuisen teinin ja yhden aikuisen talous säästää kaikessa verrattuna naapuriin. Jokainen kun lähes kisaa vähäisellä kulutuksellaan."
Muut aiheet
Syömälläkin voit säästää
"Voit säästää energiaa syömällä oikein. Näin saat parhaat tehot irti ravinnosta, et liho ja kulutat maapallon energiavaroja mahdollisimman tarkasti ja säästäväisesti."
Vie mennessäsi - tuo tullessasi
"Hoidetaan kaikki asiat samalla kertaa, ei erikseen koska joka reissu vie energiaa."
Siirry suoraan:Tekstin alkuun , Haku , Päänavigaatio , Alanavigaatio , Metanavigaatio , Sivun alkuun

